big_fimage.jpg

Politiikka järjestäytymisen välineenä

Teksti Lasse Poser & Lotta Tenhunen

Viimeisen vuoden sisällä Euroopassa ja sen raja-alueilla elävät ovat ryhtyneet panemaan vastaan niille mahdottomille olosuhteille, joissa elämiseen heidän tulisi tyytyä. UniNomade-verkoston aktiivit puhuvat videohaastatteluissa konstitutiivisesta kapinasta, ei-valtiollisesta politiikasta & perustulosta.

Jo yli vuosi sitten Kreikassa alkaneet mielenosoitukset ovat viikkojen vieriessä muuttuneet mellakoiksi ja päivien mittaisiksi yleislakoiksi.

Britanniassa syksy 2010 oli yliopistojen ja koulujen valtauksia täynnä. Marraskuisessa tutkintomaksuja vastustavassa mielenosoituksessa Britannian konservatiivipuolueen päämaja tuhottiin. Seurasi sarja väkivaltaisia mielenosoituksia ja yhteenottoja poliisin kanssa. Samaan aikaan Ranskan siirtolaisvaltaisissa lähiöissä mellakoitiin ja poltettiin autoja, eikä protestien poliittisen luonteen luulisi olevan epäselvä, vaikka sitä vähäteltiinkin.

Vuoden loppuessa ja kääntyessä kevääksi alkoi arabien kapina, joka johti vallankumoukseen Tunisiassa ja Egyptissä sekä sisällissotaan Libyassa. Samanaikaisesti kapinoitiin Bahrainissa, Syyriassa, Jemenissä, Algeriassa, Irakissa, Jordaniassa, Marokossa ja Omanissa.

Espanjan keväisissä suurmielenosoituksissa yli viidenkymmenen kaupungin keskusaukiot vallattiin useiden viikkojen ajaksi. Britanniassa leimahtanut poliisin vastainen protesti sytytti ryöstelyn ja tuhopolttojen sarjan lähiöissä, joille ominaista on asukkaiden köyhyys ja niin sanottu syrjäytyminen. Näitä kamppailuja yhdistää se, että niitä ei käydä poliittisten vaalitaisteluiden ympärillä. Niiden tilana ei toimi perinteisen luokkakonfliktin tapaan työpaikka eikä niitä voida pitää yhden asian liikkeinä.

Näissä kamppailuissa kamppaillaan oikeudesta elää ja hengittää, ja niiden tilana on koko yhteiskunnan tila.

Euroopassa tapahtumia leimaa julkisten palveluiden leikkauksien vastustus. Euroopan lisäksi myös Afrikassa ja Lähi-idässä kamppailuja määrittää jatkuvasti syvenevien kontrollin muotojen vastustus. “Vastustus” ei kuitenkaan kuvaa riittävän hyvin merkittävintä piirrettä näissä kamppailuissa: sitä, että ne pyrkivät rakentamaan jotain täysin uutta.

Espanjassa mielenosoitusten leirimäinen muoto mahdollisti ihmisten yhteisen oppimisen ja järjestäytymisen. Afrikan ja Lähi-idän kapinat pyrkivät eroon vanhasta järjestelmästä kohti uutta, yhdessä rakennettua tulevaa. Jopa Ranskan oikeiston “silkaksi ilkivallaksi” tuomitsemat ja vasemmiston “epäjärjestäytyneeksi” kritisoimat tai “huono-osaisten kapinaksi” paijaamat purkaukset kykenevät luomaan yhteisöllisyyttä olosuhteissa, joissa poikkeustila on sääntö ja siinä elämään kykeneminen elinehto.

Tutkija Sandro Mezzadra kertoo konstitutiivisesta, uutta luovasta kapinasta, joka pyrkii ulos uusliberalismista sen vastustamisen sijaan:

Sandro Mezzadra on julkaissut useita kirjoja politiikan teoriasta, kansalaisuuden ja maahanmuuton muuttuvista suhteista sekä postkoloniaalisesta ajattelusta. Haastattelu englanniksi.

Mezzadra on keskeinen hahmo UniNomadessa, joka sai alkunsa vuonna 2004. UniNomade on opiskelijoiden, tutkijoiden, akateemisten ja prekaarien työläisten sekä poliittisten aktivistien verkosto, jonka aktiiveja yhdistää yhteinen halu rakentaa alusta itsenäiselle tiedon tuottamiselle ja välittämiselle sekä poliittiselle keskustelulle.

UniNomade pyrkii tuottamaan poliittista ja yhteiskunnallista ajattelua ja muodostamaan teoriaa samanaikaisesti yhteiskunnallisten liikkeiden kokemuksien ja käytäntöjen kanssa. Tavoitteena on rakentaa yhteisiä paikkoja yhteiskunnallisten liikkeiden käytännöille. Näin saadaan avattua politiikalle tila siellä, missä on järjestäydyttävä ennen kuin politiikkaa pidetään mahdollisena.

Nomadismi hyvän elämän lähteenä

Mezzadran mainitsemat vanhat yhteiskunnalliset liikkeet uskoivat vielä valtion poliittisiin instituutioihin. Sen sijaan sekä poliittisten instituutioiden että niihin sitoutuneiden liikkeiden kriisi kävi selväksi osalle 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun yhteiskunnallisista liikkeistä. Näitä olivat muiden muassa erilaiset No Global -ryhmittymät, No Border ja EuroMayday.

Poliittisten instituutioiden kriisi on sama, joka nyt kulminoituu kokonaisten valtioiden konkursseissa. Kysymys on siitä, ettei moderni globaali finanssikapitalismi enää luota kansallisvaltioon ja siihen sidottuun politiikkaan pääoman kasautumisen varmistajana ja työvoiman uusintamisen hallitsijana.

Tästä syystä näissä liikkeissä keksittiin, että tarvittiin ja tarvitaan ei-valtiollisia poliittisia instituutioita. Niiden avulla voitaisiin hillitä kapitalismin tunkeutumista koko elämän alueelle. Mutta ennen kaikkea kyettäisiin rakentamaan uusia vapauden alueita, yhteisiä paikkoja ja yhteistä maailmaa kapitalismin silpoman elämän tilalle.

Aktivisti Gigi Roggeron käsittelee UniNomaden sijaintia poliittisen toiminnan kartalla, jota jakavat erot valtiolliseen ja ei-valtiolliseen:

Gigi Roggero on julkaissut kirjoja erityisesti yliopistolaitoksen muutoksesta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös italialaisen operaismon ja työläistutkimuksen historian tuntija. Haastattelu englanniksi.

Erottavana tekijänä kahden erilaisen näkemyksen välillä voidaan siis pitää suhtautumista politiikkaan. Yksinkertaisimmillaan ero voidaan ilmaista seuraavalla tavalla: politiikka on joko väline järjestäytymistä varten tai järjestäytyminen on väline politiikkaa varten.

Jälkimmäinen näkemys kuvaa perinteisten kansalaisjärjestöjen (esimerkiksi Amnesty, Attac) ja erilaisten puoluesidonnaisten kansalaisliikkeiden ja ammattiliittojen toimintaa. Ne pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon, tuottamaan informaatiota päätöksenteon tarpeisiin, näyttämään korjattavia epäkohtia ja toimimaan yleensä olemassa olevan laillisuuden puitteissa. Jopa silloinkin kun ne toimivat laillisuuden rajoilla, kuten vaikkapa Greenpeace, on niiden kohde ensisijaisesti institutionaalinen poliittinen järjestelmä.

Kun politiikka sen sijaan muuttuu päämäärästä oman järjestäytymisen välineeksi ja oman autonomisen elämän rakentamiseksi, tulee yhteiskunnallisesta liikkeestä paitsi vallankumouksellinen liike myös rakentava, konstitutiivinen liike.

Poliittisen järjestelmän kriisin olosuhteissa konstitutiiviset liikkeet ovat kultaakin kalliimpia, koska ne kykenevät rakentamaan yhteistoiminnan ja yhteiskunnallisen toiminnan uusia käytäntöjä ja uusia rakenteita vailla tarvetta kääntää vaatimuksiaan yleisesti hyväksytylle poliittiselle kielelle. Niiden suhde perinteisiin kansalaisjärjestöihin ei välttämättä ole symmetrisesti vastakkainen, koska monet niiden esiin nostamista teemoista ja toimintatavoista siirtyvät myös – tosin muokattuina – kansalaisjärjestöjen agendalle.

Yhteistutkimuksella vapaaksi yliopiston konventioista

Pitkälti yliopistossa ja sen liepeillä toimivista koostuvalle UniNomadelle keskeinen tapa rakentaa yhteisiä hyvän elämän mahdollisuuksia on yhteistutkimus. Tutkimuksen – jonka tekemisen lähtökohtana ei ole vastakkainasettelu objektiivisen, ”tieteellisen” näkökulman ja puolueellisen, ”tutkittavien” puolelle asettuvan näkökulman välillä – perinne löytyy italialaisen yhteistutkimuksen tai työläistutkimuksen käytännöistä. Yhteistutkimuksessa ei ole kyse tutkijan näennäisen poliittisesta ja hyväntahtoisesta heikomman puolelle asettumisesta tai tieteestä kansan palvelijana. UniNomadessa tämäntyyppiset käsitykset on hylätty, sillä niiden on nähty toistavan tutkijan ja tutkittavana, tietäjän ja tietämättömän, spesialistin ja maallikon sekä johtajan ja johdettavan välistä vastakkainasettelua huolimatta tekijöidensä hyvistä aikeista.

Parhaiten yhteistutkimusta kuvaa kanssakäyminen, joka koostuu tietojen, muistojen, aistimusten, tuntemusten, kokemusten ja luettujen tekstinpätkien moniulotteisesta rakennelmasta. Tässä kanssakäymisessä avautuu eräänlainen Pandoran lipas, jossa hahmottuu vastauksia kysymyksiin, joihin ihmisen on voitava vastata toimiakseen paremman elämän eteen: Keitä olemme? Kuinka homma nykyään toimii? Kuka ja mikä estää meitä olemasta vapaita? Kuka puhuu meille paskaa? Mitkä ovat todellisia kysymyksiä, jotka löydämme jaloistamme vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen? Miten suhtautua tekniikkaan – sortaako se pelkästään vai antaako se meille välineitä? Kuinka paljon sinun historiastasi kannan tietämättäni mukanani? Mitä olen oppinut selvitäkseni, puolustaakseni itseäni?

Se, joka käynnistää yhteistutkimuksen, ei tunne koskaan itseään “tutkijaksi”, sillä myös hänen käsityksensä maailmasta selkenee käsi kädessä “tutkittavan” kanssa. Siksi hänellä ei ole ensimmäisenä tarvetta tuntea jonkin tieteenalan, jonkun tutkimusmetodin muodollisia kriteereitä. Kysymys ei kuitenkaan ole vähäpätöisestä tai puolivillaisesta paneutumisesta.

UniNomade yrittää yhdistää konstitutiivisten, uutta rakentavien eikä siis ainoastaan jotain (vaikkapa sitten “hyvinvointivaltion alasajoa”) vastustavien yhteiskunnallisten liikkeiden kokemukset poliittiseksi projektiksi.

Keskeisin tällainen projekti on tällä hetkellä perustulo, jonka lukuisista hyvistä vaikutuksista työläisen elämään kertoo Andrea Fumagalli.

Andrea Fumagalli on julkaissut lukuisia kirjoja talouden ja työn muutoksista. Haastattelu englanniksi.

Lisää perustulosta ja muista aiheista voi lukea UniNomaden sivuilla. UniNomade julkaisee artikkeleita italiaksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja portugaliksi ja järjestää useita kansainvälisiä seminaareja vuosittain.

Sivusto päivittyy myös nopeasti uusista artikkeleista, joissa analysoidaan maailman tapahtumia. Tässä artikkelissa julkaistut videohaastattelut on tehty UniNomaden kesäkuisessa konferenssissa Genovassa, Italiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


5 + kuusi =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>