big_fimage.jpg

Lakkautetaan vankilat

Teksti Leila Keto

Toimiminen vankiloita vastaan mutta vankien puolesta voi tuntua turhauttavalta työltä. Saksalainen yli 50-vuotias Maike on jaksanut työtä jo yli 20 vuoden ajan. Hän on erityisen huolissaan naisten ja trans-sukupuolisten henkilöiden asemasta vankiloissa.

”Vankilatoiminta on raskasta ja aikaa vievää, eikä siinä yleensä olla voitokkaita”, Maike sanoo. Hän on jo yli 50-vuotias Saksassa asuva vankila-aktivisti, ja nähnyt monia alussa innokkaita, lopuksi turhautuneita vankilanvastaisia toimijoita.

Maike on kritisoinut vankiloita kahdenkymmenen vuoden ajan. Berliinissä toimivaa Against repression, against prisons (A.R.A.P.) -ryhmää Maike oli perustamassa vuonna 2004. Aluksi ryhmä keskittyi tiedon keräämiseen ja levittämiseen internetissä.

Pari vuotta sen jälkeen ryhmä alkoi järjestää muunkinlaista toimintaa vankilassa olevien ja sieltä vapautuneiden naisten, lesbojen ja transihmisten tukemiseksi.

A.R.A.P. vierailee vankien luona, järjestää työryhmiä, tiedottaa kirjoittamalla ja kääntämällä vankila-aiheisia uutisia saksaksi sekä neuvoo ihmisiä, joilla on kysyttävää vankiloista, vankilavierailuista ja muista teemaan liittyvistä asioista. Tehdessään töitä vankien ystävien ja perheen parissa Maike ei erottele sukupuolen mukaan, vaan pyrkii auttamaan kaikkia. Hän menee tarvittaessa läheisten seuraksi vankilaan sekä keskustelee heidän kanssaan asioista, jotka painavat läheisten mieltä.

Transvankien parissa Maiken ryhmä alkoi toimia nähtyään transsukupuolisista vangeista kertovan dokumentin Cruel and Unusual.

”Sen nähtyämme aloimme selvittää mikä on transihmisten asema saksalaisissa vankiloissa”, kertoo Maike.

A.R.A.P. kirjoitti lähes sataan vankilaan ja jos vastausta vankilasta ei kuulunut, ryhmä kysyi transihmisten parissa toimivilta asianajajilta viittä asiaa: Onko vankiloissa transihmisiä, ja jos niin missä vankiloissa he ovat, saavatko transvangit hormonilääkityksensä, mitä vankilassa tehdään transnaisten siirtämiseksi naisvankilaan ja entä onko vankilassa mitään suojaa raiskauksia vastaan.

Transnaisille vankilaan joutuminen on vaikeaa jo senkin takia, että vuosia naisena elänyt henkilö saatetaan laittaa miesten vankilaan ainoastaan, koska passissa lukee miehen nimi. Tämä altistaa henkilön miesvaltaisessa vankilassa raiskauksille ja muulle seksuaaliselle häirinnälle.

”Kukaan ei puhu asiasta, vaikka kaikki tietävät, että ihmisiä raiskataan vankiloissa. Transnaiset ja ´feminiiniset´ mieshenkilöt sekä homoseksuaalit ovat eniten vaarassa, koska ovat miesten vankiloissa, jossa on sekä miesvankeja että -vartijoita”, Maike selvittää.

Turvallisuussyistä miesten vankilassa transvankeja saatetaan pitää eristyksissä muista vangeista. Asenteet ovat kovat.

”Eräässäkin vankilassa on transnainen, jolle on sanottu, että hän pääsee eristyksestä heti kun lopettaa meikeillä ja naisten vaatteilla hassuttelun. Vankilan lääkäri auttaa häntä, mutta vankilan hallinto sanoo, että hän on vaarassa omasta syystään, ja että hän voi itse muuttaa tilanteensa turvallisemmaksi muuttamalla käytöstään.”

Maike on mukana myös toisessa vankeja auttavassa ryhmässä, Kiralinassa. Vuodesta 1995 saakka toiminut Kiralina toimittaa paketteja naisvangeille.

”Teemme vankilan ilmoitustaululle pienen mainoksen, jossa kerromme tavaralähetyksistä. Ihmiset, jotka eivät saa paketteja muilta, saavat tarvikkeita meiltä.

Viime vuonna Kiralina toimitti muun muassa syötävää, juotavaa, tupakkaa, meikkejä, pesuaineita, tamponeja ja kirjoitustarvikkeita sisältävän tavarapaketin yli sadalle naisvangille.

Kukin paketti maksaa 50–80 euroa, ja ne kootaan tavara- ja rahalahjoitusten avulla. Osa rahoituksesta tulee tukitilaisuuksista.

”Minusta on ihanaa, kun naiset kirjoittavat meille listoja haluamistaan tavaroista. Ei se, että joku joutuu vankilaan välttämättä tarkoita, etteivätkö he haluaisi meikata tai esimerkiksi ajella karvojaan. Jos joku haluaa ajella säärikarvansa, hänen pitäisi voida tehdä se, myös vankilassa.”

Karvojen ajeluun tarkoitettujen välineiden lähettäminen ei vielä pari vuotta sitten ollut mahdollista, nykyään vangit saavat kuitenkin vastaanottaa kertakäyttöisiä teriä.

Kaikkiin vankiloihin ei anneta lähettää mitään tavaraa vaan ainoastaan pieniä summia rahaa, ja vankien pitää asioida monopoliasemassa olevissa vankilamyymälöissä, joissa tuotteet ovat moninkertaisesti kalliimpia kuin vankilan ulkopuolella.

Saksassa on vankityövoimaa käyttävien Mercedes Benzin ja Mielén lisäksi muitakin yrityksiä, jotka hyötyvät vankiloista. Pienestä läntisestä kaupungista lähtöisin oleva Knefelkamp esimerkiksi on toiminut vankilabisneksessä 45 vuoden ajan, ja yritys mainostaakin olevansa alan markkinajohtaja toimittaessaan tavaraa seitsemään osavaltioon Saksan 16:sta – yhteensä 42 vankilaan liikevaihdon ollessa noin 10 miljoonaa euroa vuosittain.

Vaikka Maike haluaisi päästä vankiloista kokonaan eroon, on hän päättänyt auttaa yksittäisiä vankeja, kuitenkin tiedostaen, että tavaran toimittamisessa vangeille on riskinsä:

”Tavaratoimitusten kielteinen puoli saattaa olla, että tarvitsemansa tavarat saatuaan naiset pehmenevät eivätkä ole niin vihaisia vankilasysteemiä kohtaan. Ehkä tämän takia meidän annetaan toimittaa tavarat vangeille”, Maike naurahtaa.

Maike haluaa tukea nimenomaan naisia, sillä naisvankien asema yhteiskunnassa on erityisen heikko.

”Miehiä vastassa on siskoja, äitejä ja puolisoita, kun taas nainen usein jätetään yksin. Saattaa olla, etteivät naiset edes näe lapsiaan, jos lasten isä ei tuo heitä vierailulle. Uskon, että naiset ovat miehiä yksinäisempiä vankilassa, etenkin jos nainen on tappanut jonkun. Yhteiskunnan on erityisen vaikea hyväksyä naismurhaajia”, Maike toteaa.

”Yhdysvalloissa on meneillään tapaus, jossa nainen puolustautui aviomieheltään, joka toistuvasti pahoinpiteli tätä. Miehellä oli lähestymiskielto, jota tämä jatkuvasti rikkoi”, Maike kertoo.

Lopulta nainen ampui tuliaseella miestään kohti ja yritti vedota Stand your ground -lakiin – samaiseen lakiin, johon Floridassa tummaihoisen teinipojan aiemmin tänä vuonna kuoliaaksi ampunut George Zimmerman vetosi.

”Mutta hänet halutaan silti laittaa lukkojen taakse kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Laki ei kuulemma ole häntä varten.”

Tätä artikkelia kirjoitettaessa selvisi, että kyseessä oleva nainen, Marissa Alexander, tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan. Tapaus ei suinkaan ole ainoa laatuaan, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa kumppaniensa pahoinpitelemien, taposta tai murhasta tuomittujen naisten tukena onkin erilaisia järjestöjä ja kampanjoita.

Kovien asenteiden ja tuomioiden lisäksi syytetyn naisen perhe joutuu ehkä julkisesti hylkäämään rikoksen tehneen omaisensa voidakseen jatkaa elämäänsä edes joten kuten.

”Eräs nainen siirrettiin Berliiniin hänen tapettuaan kaksi miestä ja koska yhteiskunta tuomitsee myös vankilassa viruvan omaiset ja läheiset, ja tämän naisen poika joutui muuttamaan paikkakunnalta, jossa ennen asui.”

Vaikka A.R.A.P. osaltaan tukee reformeja, Maikella on selvä näkemys siitä, ettei vankiloita ylipäätään pitäisi olla.

”En tahdo odottaa vallankumousta, se on liian kaukana. Haluan että jotain tapahtuu nyt. Haluan yhteiskunnan ilman vankiloita. Suurin osa vangeista ovat sosiaalisia vankeja, jotka ovat kiven sisässä pikkupetosten, huumeiden ja siihen liittyvien ilmiöiden kuten varastelun takia.”

A.R.A.P. muun muassa järjestää työryhmiä vankiloiden lakkauttamisesta, joka on yksi ryhmän keskeisistä teemoista.

”Järjestimme eräänkin työryhmän lakiopiskelijoille, joista kaikki eivät edes tiedä, mitä lakkauttaminen tarkoittaa. Nyt teema alkaa taas tulla keskusteluun, hitaasti mutta kuitenkin. Vaihtoehtoja vankiloille täytyy olla.”

Poliittisten vankien tukeminen ja vapauttamisen vaatiminen radikaalin vasemmiston keskuudessa on itsestäänselvyys, mutta sosiaalisten vankien (kyllä, myös raiskaajien ja murhaajien) vankilasta vapauttamista vaativat tahot eivät usein kannatusta tai ymmärrystä osakseen saa, päinvastoin.

Maikea tämä ei kiinnosta tippaakaan, hän on niin varma asiastaan. Tämä ei silti tarkoita, että toisia vastaan pahoja tehneiden ei hänen mielestään kuuluisi vastata teoistaan. Yksi ryhmän teemoista on korjaava oikeus (restorative justice). Se on menetelmä, jossa yhteisö yhdessä kokijan ja häntä kohtaan väärin tehneen kanssa käsittelee asian ja päättää miten asiassa menetellään.

”Yhteisön, jossa ihmiset elävät, pitäisi käsitellä asia, eikä tuomarin tai valamiehistön. Rankaisun sijaan pitäisi miettiä missä yhteiskunta tai yhteisö meni vikaan. Ihmisten laittaminen vankilaan ei ole ratkaisu. Sen sijaan turvallisuuspuhe on iso ongelma. Rakennellaan kauhuskenaarioita, joilta vain vankila voi suojella ihmisiä. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että sadasta raiskaajasta muutaman oleminen vankilassa ei tee maailmasta meille sen turvallisempaa, kun osa kulkee vapaana”, Maike hymähtää.

”Usein raiskaaja on joku läheinen, eikä raiskauksia suinkaan aina edes raportoida.”

Tuoreesta brittitutkimuksesta selviää, että alle 20 prosenttia raiskauksen tai muun seksuaalisen hyökkäyksen kohteeksi Britanniassa joutuneista edes ilmoittaa poliisille koettelemuksistaan, ja että yli puolet kyselyyn vastanneista ei yhteiskunnan luoman syyllisyyden ja häpeän tunteen vuoksi ilmoittaisi asiasta viranomaisille. Samasta tutkimuksesta selvisi, että 29 prosenttia ei ollut kertonut asiasta kenellekään.

Maiken vinkit vankien tukemiseksi sekä vankilasysteemin kyseenalaistamiseksi ja kritisoimiseksi ovat lähes samat kuin aiemmassa Fifissä julkaistussa Vankiloita vastaan -jutussa haastateltujen:

”Kannattaa tutustua ihmisiin ja ryhmiin, jotka tukevat vankeja. Jos haluat, voit käydä vierailemassa vangin luona. Järjestä mielenosoitus vankilan luona: täten tuot vangit näkyviin, muuten he ovat näkymättömiä.”

”Ennen vankilat rakennettiin kaupungin keskelle, jotta ihmiset näkisivät valta- ja voima-asetelman. Nykyään vankilat rakennetaan kaupungin ulkopuolelle – poissa silmistä, poissa mielestä -asenteella. Jos emme näe heitä, heitä ei ole. Puhu ihmisten kanssa vankiloista.”

”Myös orjuuden lopettamisvaatimuksille naurettiin, eikä orjuuden lakkauttamista pidetty mahdollisena – silti se tapahtui! Orjuutta pidettiin joissain paikoissa yhtä normaalina kuin nykyvankiloita eikä sitä kaikkialla kyseenalaistettu. Silti orjuus sellaisenaan loppui. Ehkä jonain päivänä näemme yhteiskunnan ilman vankiloita.”

_______________

Kommentti: Tekoja vai tekijöitä?

Erilaisista radikaaleista poliittisista ilmiöistä ja etenkin vastarinnasta puhuttaessa minusta pitäisi keskittyä asioihin ja toimintaan, eikä yksittäisiin ihmisiin. Se, kuka mitäkin tekee, saattaa kokonaan tai osittain viedä huomion teoilta ja toiminnalta – joiden kuuluisi olla keskiössä, eikä sen kuka asioita tekee – sekä aiheuttaa vaaraa niille, jotka radikaalissa toiminnassa ovat mukana.

Kun minua pyydettiin kertomaan tämän vankila-aiheisen jutun haastateltavasta enemmän, mietin onko se järkevää, ja miksei vaan keskityttäisi hänen kertomaansa. Tietyt poliittiset teemat, kuten vaikkapa vankiloiden julkinen vastustaminen saattaa aiheuttaa toimijoille ongelmia. Vankitukiaktiivi, jota juttua varten haastattelin, toimii kuitenkin suhteellisen avoimesti järjestämällä viikoittaista neuvontaa kotikaupungissaan. Hän myös antoi kertoa järjestönsä nimen tässä jutussa. Silti hänen nimensä, tarkka ikänsä ja muut tunnistamista helpottavat tekijät jätän pois.

Haastattelusta sovittaessa Maiken kämppäkaveri totesi, että ”Maikesta tulee kuuluisa.” Maike kiirehti toteamaan, ettei näitä hommia tehdä omalla nimellä. Maikea ei kiinnosta julkisuus tai selkääntaputtelu. Haastattelu- ja kahvittelusessioiden aikana hän harvoin puhui itsestään enempää kuin hetken ajan. Sen sijaan hän puhui tuntikausia milloin saksalaisista, milloin yhdysvaltalaisista vankilatapauksista, joita hän jatkuvasti seuraa ja tutkii.

Kirjoittajan nimi on pseudonyymi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>