3521 päivää

Kissat löytävät vaivatta työpöydältä sen tärkeimmän kohdan, johon kaikki tekeminen näyttää keskittyvän, kirjoituspaperin tai näppäimistön.

Myös pikkulapset bongaavat sen. Kun pikkulapset leikkivät kännykällä soittamista, he pitävät toista kättä korvan lähellä, huitovat toisella rytmikkäästi, puhuvat yksin, katsovat kaukaiseen horisonttiin ja kävelevät hermostuneesti ympäriinsä. Lapset matkivat sitä, mikä aikuisen toiminnassa näyttää tärkeimmältä.

”Lapset ovat aina sisällyttäneet leikkeihinsä sen, mitä he näkevät. Leikki on lasten tapa prosessoida ympäröivää maailmaa. Minä olen ainoastaan ottanut lasten näkemän kuvaston ja liioitellut sitä hieman”, kirjoittaa kanadalainen taiteilija Jonathan Hobin.

Hobinin valokuva lapsista leikkimässä 11.9. terroristihyökkäystä on tämän lehden kannessa (ks. Hobinin haastattelu ja kuvat sivulta 27 alkaen).

Minun mielestäni Hobin ei ole ottanut lähtökohdakseen lasten vaan aikuisen kuvaston. Eiväthän lapset tarvitse leikkeihinsä täydellisiä kaksoiskappaleita. Pelkkä leikki tuottaa olennaisen, aikuisen matkiminen. Siksi lapset hyväksyisivät leikkipuhelimeksi minkä tahansa kalikan.

Hobin on tuottanut valokuvallaan inhorealistisesti sen, miltä leikki näyttää kaksoiskappaleita lapsille ostavan aikuisen silmin.

Hobin kysyy: ”Kuinka lapsi ymmärtää esimerkiksi Osama bin Ladenin murhaa? Televisiossa yhden 9/11-uhrin lapsi, joka ei koskaan ehtinyt nähdä isäänsä kysyi: ’Miten he saivat murhata jonkun ilman oikeudenkäyntiä?’ Toisinaan lapset nolaavat meidän aikuiset.”

Kun kuulin kymmenisen vuotta sitten lentokoneen törmäämisestä WTC-kaksoistorneihin, ensimmäinen reaktio oli puhdas ihmetys. Sitä seurasi epäusko ja toisen koneen törmääminen toiseen torniin.

Seuraava tuntemus oli tunne, että tämän olen nähnyt ennenkin, mediaspektaakkelin, jota seurasi ääni, joka toisti, että tätähän ne amerikkalaiset ovat kerjänneet tapahtuvaksi.

Tapahtumiin ei ollut helppo samastua siksi, että Hollywood oli esittänyt sen lukemattomissa toimintaelokuvissaan. Samastumista ei helpottanut sekään, että valtiojärjestys, joka takaa tämän viihdeteollisuuden toiminnan, on sama, jota kohtaan hyökättiin symbolisella tasolla.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin voimme todeta, että symboliset vaikutukset olivat tapahtuman ytimessä. Tapahtuma ei ollut se, että torneihin törmättiin, vaan se, että jotain pyhää arvoa loukattiin. Se arvo ei ollut länsimainen oikeudenmukaisuus.

3521 päivää myöhemmin amerikkalaiset sotilaat likvidoivat terroristijohtaja Osama bin Ladenin. Terroriin vastattiin terrorilla. USA:n presidentti Obama Barrack sanoi, että oikeus tapahtui, mutta ei oikeus tapahtunut. Oikeus tapahtuu oikeussaleissa. Tosiasiassa terrorin ja koston kierre jatkui.

”Voimme kysyä itseltämme miten olisimme reagoineet, jos irakilaiset kommandot olisivat tunkeutuneet George W. Bushin taloon, tappaneet hänet ja heittäneet ruumiin Atlanttiin”, kysyy Yhdysvaltalainen anarkistifilosofi Noam Chomsky (ks. sivu 14).

Meidän ei tarvitse vastata Chomskyn kysymykseen. Toivokaamme vain lapsekkaasi, että terrorin aikakausi loppui tähän.

Kimmo Jylhämö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


− 3 = kuusi

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>