Amerikan vaarallisin nainen

Anarkismin papittarelta Emma Goldmanilta on julkaistu kaksi ennen suomentamatonta teosta. Ne ovat vihaisia, viisaita & hämmentäviä.

Kesken riemukkaiden, oletettavasti hikisten tanssiaisten vakavamielinen nuorukainen vetää naisen sivuun. Miehellä on asiaa. Hänen mielestään ei ole todellisen anarkistin arvolle soveliasta tanssia, ja vielä sellaisella antaumuksella kuin nainen on tehnyt.

Nainen raivostuu. Sen sijaan, että pyytäisi anteeksi tanssivia jalkojaan, hän julistaa:

”Haluan vapautta, oikeutta itseilmaisuun, jokaiselle oikeuden kauniisiin, säteileviin asioihin.”

Anarkismissa pitäisi olla kyse kaikkien vapaudesta toteuttaa itseään, ei elämän ja ilon kieltämisestä.

Myöhemmin, 1970-luvulla, tämä Emma Goldmanin (1869–1940) ajatus muuntui t-paidoissa ja rintanapeissa kuuluisaan muotoon ”if I can’t dance, I don’t want to be in your revolution”.

Emma Goldman on kenties tunnetuimpia anarkististen liikkeen naisajattelijoita. Hän syntyi 1869 Kaunasissa, nykyisessä Liettuassa, kasvoi juutalaisessa kodissa Pietarissa ja emigroitui vain 16-vuotiaana Amerikkaan isosiskonsa kanssa tiukkaan kotikuriin ja tehdastyöhön kyllästyneenä.

Jotenkin kuvaavaa on kuitenkin, että tunnetuin hänen suuhunsa pistetty sitaatti on juuri sitä. Sinne pistetty.

Niille, joita Goldmanin omatkin muotoilut ajatuksilleen kiinnostavat, ovat nyt koittaneet hyvät ajat. Ville-Juhani Sutisen sujuvasti suomentama kokoelma

Anarkismi ja muita esseitä valottaa Goldmanin ajattelua, Vuoteni Venäjällä sen lisäksi myös hänen henkilöhistoriaansa.

Ja se ajattelu, se se vasta hämmentävää on. Ja kiinnostavaa.

Goldman oli vakaumuksellinen anarkisti. Tanssimisen vapauden lisäksi se tarkoitti hänelle kaikkien valtiokoneistojen vastustamista. Hän uskoi ihmisten spontaaniin järjestäytymiseen ja siihen, ettei ketään saanut alistaa. Kaikessa tässä vapaudentavoittelussaan hän tuntuu kuitenkin olevan jotenkin armoton yksilöä kohtaan.

Goldmanilainen anarkismi on vahvojen ihmisten ajattelua. Hän on raivoissaan esimerkiksi tehdastuotannon ihmistä orjuuttaville mekanismeille. Mutta esseessä Anarkismi ja mitä se todella tarkoittaa hän tuntuu vihaavan myös ihmisiä, jotka alentuvat hankkimaan elantoaan teollistuvan yhteiskunnan alimmilla portailla:

Jos ihminen on kuitenkin tuomittu kiertämään puuvillaa puolalle, kuokkimaan hiiltä tai rakentamaan teitä kolmenkymmenen vuoden ajan elämästään, silloin ei voida puhua vauraudesta. Siinä tapauksessa hän tarjoaa maailmalle ainoastaan harmaita ja rumia asioita, jotka heijastavat hänen surkeaa elämäänsä. Sellainen ihminen on liian heikko elämään ja liian pelokas kuolemaan.

Kuulostaako tutulta? Sils Marian filosofilta, ehkä? Goldmanin ajattelussa onkin voimakas nietzscheläinen juonne, jota hän ei suinkaan peittele.

Artikkelikokoelmaan kirjoittamassaan esipuheessa Goldman kertoo epätoivosta, jota tuntee kun ajatuksia irrotetaan kontekstistaan. Esimerkkinä hän mainitsee Nietzschen übermensch-käsitteen. Hänestä on väärin, että Nietzsche on ymmärretty heikkojen halveksijaksi. Goldmanin mielestä Nietzschen tarkoitus on tuomita sellainen yhteiskuntamalli, jonka pohjalta alistettuja ja orjia pääsee syntymään.

Toisaalla esseissään hän kirjoittaa siitäkin, kuinka todella vapaiden ihmisten yhteisössä ei olisi rikollisuutta lainkaan. Vapaiden ihmisten ei tarvitse sellaisia tehdä – ”Rikollisuus on vain väärin suunnattua tarmokkuutta.”

Tämä on kaikki niin kaunista. Mutta.

Goldmanin esseekokoelmasta jää hämmentynyt olo. Olisi ihanaa, jos sellainen maailma olisi mahdollinen, josta Goldman puhuu. Jossa kaikki ovat vapaita ja toistensa kanssa tekemisissä vain omilla ehdoillaan ja omasta halustaan.

Mutta on vain vaikea uskoa siihen, että ihminen olisi niin hyvä, kuin mitä tällainen yhteisö edellyttäisi. Entä jos rikollisuus ei lopukaan, kun ihmisestä tehdään vapaa? Kuinka silloin suojataan niitä, jotka ovat mieleltään tai kyvyiltään heikompia kuin muut?

Toisaalta Goldman saattaisi itsekin ymmärtää tätä hämmennystä.

Anarkistina Goldman oli hyvin kiinnostunut vuosisadan alun tapahtumista Venäjällä. Vuonna 1919 hänet karkotettiin Yhdysvalloista poliittisen toimintansa vuoksi. Hän pyysi tulla palautetuksi vanhaan kotimaahansa.

Vapaiden, uljaiden työläisten johtaman maan sijaan hän joutui nälkää näkevän kurjan köyhälistön keskelle, jota uusi bolshevikkieliitti sorti, kenties vielä mielivaltaisemmin kuin aiemmat vallanpitäjät.

Goldman kiersi neuvostojen maata kaksi vuotta. Tänä aikana hänen uskonsa neuvostoyhteiskuntaan romuttui täysin. Toisin kuin monet aikalaisensa, hän onnistui järjestämään itsensä pois Venäjältä ja muutti asumaan Keski-Eurooppaan. Hän kirjoitti teoksen Vuoteni Venäjällä heti 20-luvun alussa.

Goldmanin usko ihmiseen oli kokenut kolauksen. Kun hän varhaisissa anarkismiesseissään vielä puolustaa jopa väkivaltaa poliittisten päämäärien saavuttamisen keinona, bolshevikkien toimintaa todistettuaan hän alkoi ajatella, ettei mikään oikeuta ihmisen toiselle ihmiselle tekemää väkivaltaa.

Emma Goldman: Anarkismi ja muita esseitä. Suom. Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2011. 290 s.

Emma Goldman: Vuoteni Venäjällä. Suom. Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2011. 345 s.

Lue lisää Emma Goldmanista suomeksi täältä ja englanniksi täältä.

Kuvateksti: Vahva yksilö. Emma Goldman karkotettiin Yhdysvalloista 1919. Karkotuskuulemista johtanut J. Edgar Hoover nimitti häntä yhdeksi Amerikan vaarallisimmista naisista.

Elsi Hyttinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>