DVD:T aaaaah, audiovisuaalista

Kitara ja basso tulevat soitetuiksi moneen kertaan selällä maaten, ja siinä pumppauksessa jää jopa pornotähti Ron Jeremy kakkoseksi, eikä tämä jää yleisöltä huomaamatta.

Gimmelin dvd tarjoaa kiinnostavan koosteen Suomeenkin rantautuneesta ohjelmaformaatista Popstars ja sen seurauksena syntyneestä bändistä Gimmel. Kerrankin bändi on avoimesti juuri sitä mitä on. Tuote. Musiikki on tarkoituksenmukaisesti tuotettua soopaa, jota sen kuuluukin olla, ja ulkomusiikilliset elementit ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin itse musiikki.

Avoimen tuotteistamisen takia onkin hieman hedelmätöntä kiinnittää liikaa huomiota musiikkiin. Levyn sisältämä konsertti ei tarjonnut läheskään yhtä paljon viihdettä kuin dokumentti videon teosta tai koosteet tyttöjen etenemisestä karsintojen kautta lopulliseksi tuotteeksi.

Gimmel-tallenne tulee jäämään hienoksi aikalaiskuvaukseksi ja saattaa herättää suurta iloa tulevina vuosina. Kertooko se enemmän musiikkiteollisuudesta vaiko meistä musiikinkuluttajista, jääköön katsojan itsensä päätettäväksi. Itse pidin näkemästäni ehkä hieman perverssisti nauttien pitkitetystä kollektiivisesta häpeästä.

Toivottavasti tytöt itse tajuavat tilanteensa ja sen, että he ovat tällä hetkellä suosion huipulla levy-yhtiönsä BMG:n halusta ja pysynevät siellä niin kauan kun BMG haluaa. Tämä dvd olisi julkaistu samanlaisena, vaikka Jenni, Ushma ja Suski eivät olisikaan päättäneet osallistua kilpailuun. Aina löytyy halukkaita.

Gimmel

Lentoon – Live

BMG

$$$$$.

_______________

Massive Attack on ollut musiikillisesti niin uraauurtava ja omintakeinen, että sen musiikkia on kovin hankala lokeroida. Muiden tekemät määritelmät ovat vaihdelleet, ja yhtyeen tyylikin on muuttunut miehistönvaihdosten mukana. Punainen lanka on kuitenkin pysynyt tiukasti hyppysissä. Melankolista ja vähäeleistä musiikkia, jossa sanoituksille ja yksityiskohdille on varattu statistin rooli rumpujen ja basson luodessa tunnelman.

Tyylitaju on säilynyt musiikin lisäksi myös läpi visuaalisten tuotosten. Dvd:n sisältämät videot ovat kestäneet aikaa häkellyttävän hyvin, eivätkä yli kymmenen vuotta vanhatkaan työt tunnu aikansa eläneiltä. Tämä on melkoinen saavutus musiikkivideoiden kehittyessä visuaalisina teoksina hillitöntä tahtia. Maailma, jota videoissa kuvataan, ei ole sidottu tähän päivään, se on oma ajasta riippumaton tilansa. Ajattomuuden tunne on läsnä ajankohtaisuuksissakin, käsitellään sitten turvattomuutta, syrjäytymistä tai itsensä kauppaamista.

Videoille on onnistuttu siirtämään musiikista välittyvä ilmapiiri. Ahdistava ja vieraantunut tunnelma on saanut vertaisensa videot, toiseuden tunne vain korostuu visualisoituna. Jos jokin yhtye on parhaimmillaan musiikkivideoilla, se on Massive Attack.

Nimensä mukaisesti levyllä on 11 musiikkivideota, ei muuta. Jotain bonuksia olisi voinut laittaa kylkeen. Entä meneekö minimalismi liiallisuuksiin, kun kotelossa ei ole mitään kuvitusta, pelkkä läpinäkyvä kansi?

Massive Attack

Eleven Promos

EMI

Viisi tähteä.

_______________

Tehosekoittimen dvd:n kannessa lukee ”VAUHDISSA” Livenä!!, joten levyllä on siis keikkataltiointi. Studiotallenteen tämä pesee sata–nolla. Jos jokin bändi on parhaimmillaan lavalla, se on Tehosekoitin, tätä räimettä ei studiossa saa taltioitua. Sitä paitsi kaikkia rockkliseitä ei ole mahdollista tarjota yksinomaan kuuloaistimuksina.

Onneksi tällä keikalla tuli esitettyä kutakuinkin kaikki mahdolliset revitykset, mitä äkkiseltään mieleen tulee. Umpitatuoituja heppuja paahtamassa menemään rockstandardissa, farkuissa ja tee-paidoissa. Kitara ja basso tulevat soitetuiksi moneen kertaan selällä maaten, ja siinä pumppauksessa jää jopa pornotähti Ron Jeremy kakkoseksi, eikä tämä jää yleisöltä huomaamatta.

Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen elli heiluu jo vapautuneesti ja vaatteista vapautuneena. Luonnollisestikin tämä on niin jokapäiväistä, että kenelläkään ei pokka petä hetkeksikään, ja keikka vyöryy eteenpäin raiteillaan. Kaikista suureellisista elkeistä huolimatta kokonaisuus pysyy hyvin hanskassa ja soitto on skarppia.

Jotain jää kuitenkin kaivertamaan kotikatselussa. Tupakansavu ja holtiton tuurijuoppous ovat elementtejä, jotka saattavat jäädä puuttumaan tv-ruudusta katsotusta rockkonsertista.

Tehosekoitin

”Vauhdissa” live

Levy-yhtiö

Neljä tähteä.

_______________

Jari Tamminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


4 + yhdeksän =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>