Harmonisointia, ei kilpalaulantaa

Pentti Karvonen kirjoittaa, ettei korvaushoito tee muita hoitomuotoja tarpeettomiksi vaan mahdollisiksi.

KORVAUSHOIDON LÄPIMURTO on tapahtunut ainakin osittain radikaalin ammattityöni avustuksella, josta voi tarkemmin lukea alan professorin kirjoittamasta tieteellisestä artikkelista ”Pentti Karvosen opiaattiriippuvuuden hoitomalli tieteellisen näytön valossa” Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä (YP) 5/02. Stakesin valtiotieteilijät Pekka Hakkarainen ja Christoffer Tigerstedt ovat kirjoittaneet YP-lehteen 2/05 tutkielman aiheesta ”Korvaushoidon läpimurto Suomessa”.

MATALAN HOITOKYNNYKSEN haittoja minimoiva hoito (ylläpitohoito) on tällä hetkellä sallittu lähinnä hiv-infektioon sairastuneille ja vauvoja odottaville opiaattiaddikteille, kun taas täydelliseen (pakkohoito) raitistumiseen tähtäävä korvaus- ja vieroitushoito on sallittu muille addikteille viimeisenä hoitomuotona. Valitettavasti sen keskeisinä asenteina ja työkaluina ovat päivittäinen kontrolloitu lääkeannostelu, valvonta ja rankaisut.

Näyttöön perustuvan lääketieteen (Evidence Based Medicine) hyväksymien tieteellisten artikkeleiden mukaan korvaushoito tosiaankin selittää 80 prosenttia paranemistuloksista loppujen 20 prosenttia jäädessä psykososiaalisen kuntoutuksen kontolle.

Yhteisöhoidoista ei Suomessa ole tieteellisen kritiikin kestäviä hyviä hoitotuloksia. Aineisto on valikoitunut laitoshoitoputkeen menneestä 100 asiakkaasta siten, että viimeiseen kolmanteen laitokseen selviää enää noin kuusi asiakasta sadasta. Näistä viisi saa hyvät hoitotulokset (80 prosenttia), vaikka laitoshoitoputken alkupäästä mitattuna hoitotulos on vain vaivaiset viisi prosenttia.

Hoitojen samanaikaisuus ja päällekkäisyys – hoitomuotojen harmonisointi kilpalaulannan sijaan – parantaa hoidon tehoa edistäen kuntoutumista, asia, mitä yhteisöhoidon puolestapuhujat eivät näytä hyväksyvän.

VAKAVAN NEUROBIOLOGISEN SAIRAUDEN ilmetessä on täysin virheellistä luulla ja opettaa, että tauti parantuisi ilman korvaushoitoa pelkällä yhteisöterapialla tai päinvastoin, että pelkkä lääkehoito parantaa heroinistin ilman yhteisöllistä kuntoutumista tai kuntouttamista. Korvaushoito mahdollistaa työhön menemisen, parisuhteen uudistamisen, oman asunnon hankkimisen, mistä seuraa paranemispolku moneen muuhunkin asiaan, joskus jopa menestykselliseen yhteisöterapiaan lääkehoidosta lopullisesti irrottautuessa.

Addiktio on sairautena politisoitu ja kriminalisoitu, mistä ei hyvää seuraa. Tiukka kontrollipolitiikka hoitopuolelle liiallisesti ympättynä rikkoo potilaan oikeuksia ja on kulkenut tiensä päähän, jos asiaa tutkitaan näyttöön perustuvan lääketieteen kriteerein.

KÄYTÖN RANGAISTAVUUS pitäisi nopeasti poistaa Suomen rikoslaista. Samoin alkoholiriippuvuus pitäisi lukea yhdeksi huumeriippuvuuden tai päihderiippuvuuden klassiseksi muodoksi. Ruotsissa puhutaan nollatoleranssista, vaikka Ruotsin kansalaisilla on yli kymmenellä prosentilla ongelmia alkoholinkäyttönsä kanssa.

Sana ’huume’ saa ihmiset hysteerisiksi, vaikka kyse ei ole aineen erityisestä vaarallisuudesta vaan, pikemminkin puuttuvista veromerkeistä. Sen vuoksi olisi viisaampaa puhua verollisista (laillisista) ja verottomista (laittomista) nautintoaineista ja lääkeaineista.

SUBUTEXIN SUONENSISÄINEN KÄYTTÖ on ongelmallista. Ongelma on hoidettavissa sen jälkeen, kun Subutexista tehtäisiin muiden Pohjoismaiden tapaan apteekista saatava reseptilääke ja sen käyttöä valvottaisiin samanlaisella apteekkisopimuksella, joka on jo käytössä rauhoittavia lääkkeitä määrättäessä.

Jos Suomessa pikaiseen korvaushoitoon pääseminen edellyttää raskaaksi tulemista tai hiv-infektiota, on systeemissä enemmän vikaa kuin asiakkaissa.

Lääkkeettömästä vieroitushoidosta saadut tutkimustulokset ovat huonoja. Jos 10 000 euroa maksava lääkkeetön vieroitushoito tuottaa kymmenelle prosentille muutaman viikon kestäviä hoitotuloksia, ei kyseistä hoitomuotoa pitäisi kustantaa yhteiskunnan varoista.

SUOMESSA KORVAUSHOITOON pääsee yhteiskunnan varoilla vain joka kymmenes tarvitsijoista. Addiktin itsensä tai hänen omaistensa kustantamaan korvaushoitoon tarvittavat lääkkeet on haettava ulkomaisista apteekeista.

Joskus korvaushoito voi tarkoittaa yhden riippuvuuden korvaamista toisella. Intiassa tehdyssä piikittäjätutkimuksessa todettiin, että buprenorfiinin piikittäjät pystyivät käymään töissä ja huolehtimaan jopa perheestään, mitä amfetamiinin, heroiinin ja rauhoittavien lääkkeiden piikittelijät eivät kyenneet tekemään.

On omalla tavallaan paradoksi, että heroinisti, jopa amfetaministikin, tarvitsee syöksykierteensä oikaisuhoitona ensin aivotoimintaa normalisoivaa buprenorfiinia päästäkseen eroon piikityksestään ja lopulta myös korvaushoitolääkkeestä. Hyvä hoitotulos on myös se, että buprenorfiinia käytetään pienenä annoksena vaikka loppuelämän ajan, ilman piikitystä.

Eihän insuliinihoitoakaan tarvitse lopettaa välittäjäaineiden puutostaudissa tai insuliiniresistenssissä.

NIKOTIINIRIIPPUVUUDEN hoitomuotona ollaan jopa tavarataloihin saamassa korvaushoitona erilaisia nikotiinivalmisteita. Miksei heroinistilla ole samaa oikeutta vaihtaa heroiini toiseen vähemmän haitalliseen, aivotoimintaa normalisoivaan opiaattiin?

Miksi pidetään erittäin pahana asiana sitä, että päihdekierteensä tupakalla, alkoholilla, hasiksella ja amfetamiinilla 10–15-vuotiaana alkanut nuoriso jättäisi väliin heroiinin ja siirtyisi suoraan käyttäjäurallaan buprenorfiiniin? Sehän tekee mahdolliseksi kuitenkin sosiaalisen elämän kuntoutumisen ja ajan mittaan myös korvaushoitolääkityksestä irtautumisen tai siirtymisen pieniannoksiseen pysyvään ylläpitohoitoon. Tässäkin tapauksessa on todettu hyviä paranemistuloksia niissä maissa, joissa buprenorfiini on määritelty lääkkeeksi eikä suomalaisen yhteiskunnan tavoin (KKO:n virheellinen päätös) erittäin vaaralliseksi huumeeksi.

Aineen aiheuttava riippuvaisuus (Drug Inducded Addiction) on yhteiskuntaamme vaurioittava harhaoppi, jossa taudin syy nähdään aineessa itsessään eikä yhteiskunnallisissa olosuhteissa (kilpailuyhteiskuntaan kuuluvassa syrjäytymiskierteessä) tai korvien välissä. On todellakin helppo ulkoistaa ongelmansa ja uskoa, että aurinko kiertää maata eikä päinvastoin.

TAUSTAA

PENTTI KARVOSEN KIRJOITUS on vastaus Kristiina Koivusen Voima-lehteen 7/05 kirjoittamaan artikkeliin ”Korvaushoitoa ja oheiskäyttöä”. Artikkelissaan Koivunen viittaa erityisesti Suomen suurimmissa kaupungeissa ilmenneeseen Subutexin oheiskäyttöön: ainetta käytetään huumeena eikä korvaushoitona; väylänä pois heroiininkäytöstä.

Koivunen huomauttaa, että ”Subutexin käytön aloittaminen tarkoittaa sitä, ettei käytä korvaushoidon aikana muita huumeita, mutta myös sitä, ettei pyri kokonaan aineista eroon”.

Artikkeli on luettavissa Voiman kotisivuilta www.voima.fi/content/view/full/1361.

Pentti Karvonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>