voima testaa | syksyn sienet

Voiman periksiantamaton ja mitäänpelkäämätön testiryhmä päätti ottaa selvää kuluvan syksyn sienisadosta. Kaksi kenttätyökoetta suunnattiin pääkaupunkiseudun lähimetsiin.

Voiman periksiantamaton ja mitäänpelkäämätön testiryhmä päätti ottaa selvää kuluvan syksyn sienisadosta. Kaksi kenttätyökoetta suunnattiin pääkaupunkiseudun lähimetsiin. Ensimmäinen matka Helsingin Uutelaan tuotti karvaan pettymyksen. Metsästä ei löytynyt tuttuja ruokasieniä, vain muutama sappitatti (Tylopilus felleus) sekä madonsyömiä haperoita.

Testin pääkohteeksi rajattiin nimenomaan syötävät sienet, mieluiten itsepoimitut. Etelä-Suomen kuiva ja helteinen keskikesä oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Rihmastot olivat nähtävästi kuivuneet, eikä loppukesän saati syksyn sateista ole enää sadon pelastajaksi.

Toinen kenttätyökoe suunnattiin Vantaan Mustavuoreen. Pimenevässä sunnuntaiehtoossa, vaativassa kallioisessa maastossa testiryhmä uurasti kokonaisen tunnin laihoin tuloksin. Viimeisillä valoisilla hetkillä kosteasta maastosta kuitenkin leimahti punainen valonpilkahdus. Rypäs koivunpunikkitatteja (Leccinium versipelle) punertavine lakkeineen tervehti väsynyttä retkikuntaa.

Koivunpunikkitatti arvioitiin ulkoasutestissä esteettisesti näyttäväksi, varsinkin nuorena yksilönä vahvasti penistä muistuttavaksi sieneksi. Lakki on mukavan mahonkinen, ja jalka tuo mieleen kirsikkapetsatun tammen. Haju osoittautui mitättömäksi, joskin hieman pähkinäiseksi. Kolmen tähden ruokasieneksi koivunpunikkitatti paljastui yliarvostetuksi. Tateille tyypillinen paistetun lakin niljakkuus aiheutti syötäessä jopa kuvotusta herkimmissä ruokailijoissa.

Luontoäidin tarjotessa lämmintä, suorastaan helteistä kättään oli aika suunnata niin sanotun citysienestämisen pariin. Helsingin Hakaniemen torilta löytyi kahta eri kotimaista arvosienilajiketta: keltavahveroa (Cantharellus cibarius) sekä mustatorvisientä (Craterellus cornucopioides). Jossain muualla kuin Etelä-Suomessa näytti siis olevan edes jonkinlaista toivoa sienisadon suhteen.

Keltavahvero, tuo monille tuiki tuttu kantarelli, ei herättänyt testiryhmässä intohimoja. Samettisen kermainen väri kompensoi kumista ja ruokasienelle outoa toffeemaista hajua. Mieto, joskin täyteläinen maku jäi hieman persoonattomaksi. Sienen yleisilmettä testiryhmä luonnehti sarjakuvamaiseksi.

Ehdotonta eliittiä testissä edusti mystisen arkaainen mustatorvisieni. Purkauksenomaisen spontaani ulkomuoto on persoonallisen repaleinen. Maku osoittautui täyteläiseksi ja maanläheiseksi. Testiryhmän edustajien suusta pääsivät myös adjektiivit aromikas, pistävä ja salmiakkimainen. Hienoiseksi yllätykseksi hulmahti mustatorvisienestä eksoottinen tuoksu, joka lyhykäisen pohdinnan jälkeen tunnistettiin kakkaa muistuttavaksi. Epäselväksi jäi, johtuiko aromi poimimispaikasta vai itse sienestä.

Kasassa oli toistaiseksi vain kolme sienilajia, joten sienikoria täytettiin vielä Helsingin Sörnäisten Valintatalon vihannestiskillä. Sieltä silkkihansikkaisiimme tarttui kaksi viljeltyä ruokasientä, valkoinen herkkusieni (Agarius bisporus) sekä siitake (Lentinus edodes).

Herkkusienten, eli tuttavallisesti herkkiksien, pomppimisominaisuudet osoittautuivat erityisen hyviksi, pallomainen nuori yksilö ei hajonnut useammankaan heiton jälkeen. Tämän kimmoisan ruokasienen hajukin on tietty kuminen. Tätä lähemmäs superpalloa sienimaailmassa tuskin päästään. Makua kuvailtiin arkiseksi ja mauttomaksi, jyrkimmillään ihan kauheaksi. Suomalaisten metsäsienten villi luonteikkuus ja riskirajoilla riipivät aromit loistivat poissaolollaan. Hellyttävää ihastelua herätti kuitenkin herkkusienen kauniin vaalea ulkomuoto, jossa estetisoitui sieneys klassisella tavalla.

Lahopuissa kasvavaa siitaketta viljellään nykyään myös Suomessa. Alun perin Kiinassa ja Japanissa suurena herkkuna tunnettu sieni muistuttaa heti kasvualustastaan. Ensivaikutelma oli homeinen. Tätä huomiota eivät vähennä lakissa kasvavat epämääräiset valkoiset laikut. Haju osoittautui typekkääksi ja sai nuuhkijoillemme sananmukaisesti herneen nenään. Siitakkeesta jäi mitäänsanomaton fiilis, myös kumimaisuus oli vahvasti läsnä. Raakana maistettuna sienestä löytyi lanttu- tai naurismainen jälkimaku. Paistettuna sieni muistutti itsestään kitkerällä jälkimaulla.

Testiryhmän analysoitua tunnontarkasti sienten huomioarvoisimmat ulkoiset ominaisuudet allekirjoittanut valmisti sienistä ateriakokonaisuuden. Kaikki sienet pilkottiin ja paistettiin oliiviöljyssä sipulin kera. Mausteena käytettiin suolaa ja mustapippuria. Lopuksi mukaan sekoitettiin ruokakermaa ja paistos nautittiin uusien perunoiden kera.

Ruokailun aikana valmiista paistoksesta nousi esiin lähinnä mustatorvisieni, joka osoittautui herkulliseksi ja rehelliseksi suomalaiseksi sieneksi. Miedonmakuiset tatit ja kantarellit sen sijaan sekoittuivat viljeltyihin sieniin.

Timo Forss

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


2 + seitsemän =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>