Anna Kettu

Nimimerkki Anna Kettu on anarkisti, feministi ja vegaani. Ketun mielestä jokaisella tulisi olla todellinen mahdollisuus ottaa vastuu omasta elämästään. Siksi on myös tärkeää opetella tekemään itse. Kettu elää lapsen kanssa, piirtää, kirjoittaa, ompelee, näpertelee ja haaveilee. Isona Ketusta tulee parempi kaikessa.

Oikeus olla punk

Teksti Anna Kettu

Alakulttuuri tarvitsee yhteisen identiteetin, mutta punk on myös vapautta.

Aion nyt tehdä jotakin sellaista, mitä ei varmaan pitäisi: arvostella punk-kulttuuria ulkoapäin. Ulkoapäin siksi, etten ole koskaan oikein kokenut mahdolliseksi päästä siihen sisään ilman tiukkaa sitoutumista erinäisiin pukeutumista ja käyttäytymistä koskeviin sääntöihin.

Tietenkään tämä ei ole mikään punkin ainutlaatuinen ominaispiirre, vaan jokainen alakulttuuri on aina kehittänyt omat kehykset identiteettinsä tueksi. Kuitenkin minulla on mielessäni kuva eräänlaisesta ihanteellisesta punk-kulttuurista, jossa anarkia tarkoittaa muutakin kuin vapautta dokata, jossa jokin tietty vaihtoehtoinen tapa tehdä asioita ei muodostu normiksi ja jossa ihmisille ei sanota, ettei näiden pitäisi käydä punk-festareilla jos heillä ei ole irokeesiä.

Kyllä, minulle on sanottu niin.

Minun mielessäni punk yhdistyy – tai ainakin sen mielestäni pitäisi yhdistyä – pyrkimykseen vapautua sortavista ja kahlitsevista vaatimuksista ajattelussa, ilmaisussa, taiteessa ja ulkonäössä. Siihen kuuluu myös itse tekeminen sekä tottakai myös tietynlainen välinpitämätön asenne ympäröivän yhteiskunnan normeja kohtaan. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sääntöjen rikkomista rikkomisen vuoksi: paljon mieluummin näkisin sääntöjä rikottavan siksi, että niiden rikkominen edistäisi jotakin tavoiteltavan arvoista.

Ulkopuolelta katsoen on tietysti liiankin helppo nähdä mikä tahansa joukko yhtenäisenä ja yleistää joidenkin huonot puolet koko ryhmää koskeviksi ominaisuuksiksi. Siksi en haluakaan sanoutua irti, vaan pidän ainakin itse itseäni punkkarina – vaikka jotkut olisivatkin asiasta eri mieltä.

Pyhäinpäivän puku

Teksti Anna Kettu

Naamiaisasu syntyi parilla eurolla.

Mainitsin aikaisemmin valmistautuvani pyhäinpäivän pukujuhliin minibudjetilla.

Tässä on lauantainen asuni, ja tässä sen tekokustannukset:

mekko kierrätyskeskuksesta, 1,50 €

batistilakana äitiyspakkauksesta mekon suurentamiseen (valkoinen osa edessä) – tarpeeton koska nukumme perhepedissä

7 pehmolelua kirpputorilta, 10-50 snt/kpl

säilytyskorin kansi hatun pohjaksi

pitsinpätkiä omasta varastosta hattuun ja mekkoon

Asu oli yksi illan ihailluimmista. Sain sen aikaan kolmella tai neljällä eurolla!

Pukujuhlia

Teksti Anna Kettu

Pyhäinpäivää parjataan suotta: pynttäytyminen on hauskaa.

Rakastan pukujuhlia ja kummalliseksi pynttäytymistä. Olen siis iloinen siitä, että pyhäinpäivän juhliminen on alkanut vakiintua Suomeenkin, ja mikä parasta, saada mielikuvituksellisempia muotoja kuin vain amerikkalaisen halloweenin apinoimisen.

Tässä välissä täytyy tietysti mainita, että samoihin aikoihin vietettiin ennen Suomessa kekriä eli köyriä, joka oli sadonkorjuujuhlista viimeisin, ja jonka aika riippui siitä, milloin missäkin talossa saatiin työt tehdyksi ja ruoat säilöön talvea varten.

Itse olen näillä näkymin menossa yksiin teemattomiin kekrikutsuihin sekä kaksiin pukujuhliin, joista toisen teemana on Meksikossa vietettävä kuolleiden päivä, Dia de los Muertos, ja toisen teemana hatut. Ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja pukeutua asuun, joka sopii molempiin juhliin.

Aiemmin kirjoitin äitini tavasta säilöä kaikki, minkä voi myöhemmin käyttää johonkin. Itse olen ryhtynyt myös ostelemaan kirpputoreilta asioita, joista voi joskus varmasti tehdä jotain, ja juuri sellaisia käytän pukuni pohjana. Asu on melkein valmis, mutta säästelen sen näyttämistä lauantaihin asti. Sen jälkeen kuvia luvassa!

Nuuka kakku

Teksti Anna Kettu

Aurinko paistaa risukasaan! Hapantuneesta soijamaidosta tulee piimäkakku.

Jääkaappiini on viime aikoina pilaantunut yksi jos toinenkin soijamaito – jos hapantuminen katsotaan pilaantumiseksi. Itse olen kuitenkin ollut iloinen löytäessäni vaihteeksi soijamaidon sijaan soijapiimää, sillä siitä voi tehdä piimäkakkua. Vaikkapa tällaista:

Sekoita keskenään kulhossa

4 dl grahamjauhoja

1 dl mantelijauhoa

1 dl ruskeaa sokeria

2 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

Tee jauhojen keskelle kolo, ja kaada siihen

1 dl vaaleaa siirappia

1 dl sulatettua sinistä Keijua sekä

3 dl soijapiimää (jos määrä jää vajaaksi, sekoita soijajogurttia ja -maitoa).

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (itse olen käyttänyt tähän kookoshiutaleita!) ja paista 175 asteessa uunin alatasolla 45 min – 1 h.

Luovuus kaupan

Teksti Anna Kettu

Tuunaamisbuumi tuotteisti luovuuden.

Muutama vuosi sitten ”tuunauksesta” tuli ehkä käytetyin uus(suomen)kielinen sana – kyseisellä kielellähän esimerkiksi kaikki käytetty on ”vintagea”, sillä ”kirpputorista” puhuminen viittaa niin ikävästi lamaan, köyhyyteen ja kurjuuteen – ja jokainen itseään kunnioittava lehti julkaisi vähintään yhden jutun siitä, miten tuunaat milloin mitäkin.

Vaikka ilmiö lähtikin ihmisten halusta toteuttaa itseään ja tehdä yksilöllisiä juttuja, se pelkistyi nopeasti perinteistä askartelua rajoitetummaksi. Nykyään kirja- ja krääsäkauppojen askarteluosastoilta on vaikea löytää tuotteita, joille ei olisi valmiiksi määriteltyä, yhtä ainoaa käyttötarkoitusta, ja valmiita ohjeita. ”Tuunaa kännykkäsi näillä tarroilla!” ”Askartele yksilöllinen koru! Pakkauksessa tarvikkeet ja ohjeet yhteen kaulakoruun ja yhteen rannekoruun” ja niin edelleen.

Kapitalismissa on toki ymmärrettävää, että muoti-ilmiöt pyritään aina tuotteistamaan ja myymään, mutta luovuuden kohdalla se on melko konstikasta. Ehkä luovuuden tuotteistamisen takana onkin sama motiivi kuin yleensäkin ala- ja vastakulttuurien valtavirtaistamisessa: kapinan tukahduttaminen. Luovuudella on anarkistista potentiaalia, sillä todellinen luovuus edellyttää kykyä kyseenalaistaa valmiita ratkaisuja. Vesitetty ja salonkikelpoinen mukaluovuus on vallitsevan järjestelmän – oli se sitten mikä tahansa – kannalta aina parempaa kuin todellinen irtautuminen totutusta, helposta ja ”yhteisesti sovitusta”.

Olipa kyse sitten ulkonäöstä, käyttäytymisnormeista, seksistä tai laeista, vain vallitsevan kyseenalaistaminen voi tehdä tietä vallankumoukselle.

Älä heitä pois

Teksti Anna Kettu

Lapsuudenkodin kierrätysvouhotus tuntuu nyt järkevältä.

Lapsuudenkodissani tehtiin verraten paljon asioita itse. Äiti ompeli, isä rakenteli ja askarteli. Äidilläni oli – ja on – tapana säästää kaikki, minkä vaan voi ”joskus käyttää johonkin”. Pienempänä meillä lapsilla oli tapana pilkata moista (”Mistä vetoa että se paketoi joululahjat näihin kukkakääreisiin”), mutta nykyään se tuntuu järkevältä.

Japanin kielessä on kuulemani mukaan sana, joka kuvaa tunnetta joka syntyy, kun heittää pois jotain sellaista, jota voisi vielä käyttää johonkin. Meidän kulttuurissamme tuota tunnetta ei taida olla olemassa – sen verran käyttökelpoista tavaraa löytää melkein mistä tahansa roskiksesta, kun vähän viitsii penkoa. (Äidilläni on muuten ollut tapana myös napata roskiksesta mukaansa vaatteita, pestä ja korjata ne ja lahjoittaa kirpputorille. Myös tuoli, jolla istun nyt, on äitini dyykkaama.)

En kuitenkaan usko että käsillä tekeminen ja kierrätysmentaliteetti on jotain sellaista, joka tulee imeä äidinmaidosta tai oppia varhaisessa iässä. Vaikka innostus tulisikin jo kotoa, joutuu jokainen opettelemaan taidot itse – eikä mikään estä innostumasta, vaikka tekemisen perinnettä ei olisikaan!

Tee-se-itse-meiningistä

Teksti Anna Kettu

Kirjoittaja tuskailee pestinsä kanssa.

Innostuin, kun minua pyydettiin kirjoittamaan Fifiin. Sitten aloin epäillä. Olisiko minulla mitään sanottavaa minulle annetusta aiheesta – ”DIY-tyylistä ja kulttuurista”? Olinko sellainen kirjoittaja, jota kaivattiin? Minkälaista kirjoittajaa edes kaivattiin? Olisiko joku muu kuitenkin parempi?

Tuskailin kavereilleni sitä, etten osaa kirjoittaa tee-se-itse-meinigistä mitään sen kummempaa – sehän on vain jotain, mitä teen. Ja monet muut. Pitäisikö minun yhtäkkiä ryhtyä puhumaan kaikkien puolesta?

Päätin kuitenkin pitää kiinni alkuperäisestä innostuksesta, unohtaa turhat tuskailut ja kirjoittaa. Itse.