ida-ELOKUVA

Elämä houkuttaa nunnakokelasta

Ida vangitsee meditatiivisella eleettömyydellään.

Hämmentävän hieno puolalainen nunnaelokuva Ida nousi Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin yleisön ylivoimaiseksi suosikiksi tänä syksynä. Mikä tekee mustavalkoisesta elokuvasta niin puhuttelevan?

Puolalaissyntyinen ohjaaja Pawel Pawlikowski on tehnyt kauniin elokuvan, joka puhuttelee vaiteliaisuudellaan. Tarina herättää kysymyksiä ihmisen vakaumuksesta, moraalista ja syntien taakasta.

Hidastempoinen Ida koskettaa ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Kauneus, vähäeleisyys ja kuvan voimaan luottava kerronta jättävät katsojalle tilaa kokea.

Puola elää 1960-lukua rautaesiripun takana. Nuori noviisi Anna (Agata Trzebuchowska) odottaa nunnavalansa vannomista. Lapsena orvoksi jäänyt tyttö on asunut koko ikänsä luostarissa, mutta saa yllättäen tietää elossa olevasta sukulaisestaan ja lähtee tapaamaan tätä kaupunkiin.

Täti Wanda Gruz (karismaattinen Agata Kulesza) on katkeroitunut, yksinäinen nainen, jonka elämään kuuluvat kosteat ravintolaillat ja tiuhaan vaihtuvat miehet.

Kun puhtoinen nunnakokelas ilmaantuu tätinsä ovelle, käy pian ilmi, että Annan oikea nimi on Ida Lebenstein. Vähän kerrallaan täti valottaa Idan juutalaisen suvun taustaa. Naiset tutustuvat toisiinsa matkalla tytön vanhempien kotiseudulle.

Täti on tuomari, jolla on ollut poliittista valtaa, ­mutta joka on sittemmin joutunut kommunistisen puolueen epäsuosioon. Idan ja Wandan matka vie katsojan sukujen vaiettujen salaisuuksien ja kansakunnan hirvittävän historian äärelle.

Pawlikowski on monipuolinen elokuvantekijä, joka on työskennellyt pitkään Iso-Britanniassa. Hänen aiempia elokuviaan ovat My Summer of Love (2004) ja The Woman in the Fifth (2011). Ida on ohjaajan viides pitkä elokuva ja paluu kohti omia puolalaisia juuria.

Idan tarinassa rivien väliin mahtuu paljon. Millaista on elämisen arvoinen elämä kenellekin?

Luostarin ankaraan kuriin tottunut Ida hämmentyy ulkomaailmasta. Elämä alkaa houkuttaa nuorta naista, mutta maailma näyttää myös rumat kasvonsa.

Nuori Ida on valintojen edessä: mitä ulkomaailma voi tarjota luostarin ennalta arvattavan tulevaisuuden sijaan? Tavallista elämää, avioitumisen ja perheen? Katolinen luostari on piilopaikka, joka rajaa ulos inhimilliset tunteet ja halut. Uskonnolle omistautuminen on irtautumista maallisesta identiteetistä – erään­laista vapautta sekin.

Idassa on vanhanajan elokuvien taikaa. Se on pastissi, joka mukailee tarkasti 1960-luvun tyyliä. Kuvat ovat kuin Tarkovskin elokuvista, ja kerronnassa on myös jotain kaurismäkeläistä: pysähtyneitä hetkiä, ääneen lausumatonta tuskaa – kuvia, joissa rumasta tulee kaunista. Tämä elokuva pitää ehdottomasti nähdä valkokankaalta.

Hanna Lammi

Pawel Pawlikowski: Ida

Esitykset Helsingin Orionissa 16.11., 19.11. ja 28.11.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


9 − = yksi

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>