Kiirettä on erilaista

Teksti Samuli Sinisalo

Isät ja isoisät puhuvat Köpiksessä vuodesta 2050. Tyynenmeren saarten kiire on suuri.

Tiistaina päätyöryhmien puheenjohtajat pitivät tiedotustilaisuuden kansainväliselle nuorisodelegaatiolle. Tämän jälkeen lavalle astuivat Tyynenmeren saarivaltioiden edustajat ja tahti oli toinen.

AWG-LCA on ryhmä, joka perustettiin Balissa vuonna 2007. Heidän tavoitteenaan on Balin tiekartan päätökseen saattaminen, jotta ilmastonmuutokseen voitaisiin vaikuttaa välittömästi. Toimet jatkuisivat vuoden 2012 yli ja mukana olisivat kaikki maailman valtiot. Ei ole helppo tehtävä, mutta puheenjohtaja Michael Zammit Cutajar Maltalta on yrittänyt parhaansa. Tänään hän keräsi raikuvat aplodit nuorisojoukolta, koska hän saapui yleisön eteen yllään nuorisoliikkeen t-paita jossa luki ”Kuinka vanha olet vuonna 2050?”

Cutajarin päällä paita näytti hyvin voimakkaalta kannanotolta, ikää kun hänellä alkaa jo olla niin että sen huomaa. Kysymykseen siitä, miksi hän tekee vielä töitä, vastaus oli että hän ajattelee omia lapsenlapsiaan ja sitä miten neuvottelujen vetäminen auttaa heitä. Tämän takia hän on palannut eläkkeeltä johtamaan neuvotteluja. Samalla tietysti autetaan koko nuorisoa ja planeetan tulevaisuutta. Balin tiekartta antoi kaksi vuotta aikaa saada hyväksyttävä lopputulos valmiiksi, ja tuo kaksi vuotta tulee täyteen ensi viikolla.

AWG-KP taas on työryhmä, jonka on tarkoitus saada neuvoteltua Kioton sopimukselle seuraava päästörajoituskausi. Sen tulisi astua voimaan tammikuussa 2013. Ryhmä on tehnyt töitä vuodesta 2005 alkaen puheenjohtajansa John Ashen (Antigua ja Barbuda) johdolla. Hän ei ollut vielä ehtinyt eläkkeelle, eikä lapsiakaan ole kuin vasta yhdessä sukupolvessa. Ash myös haluaa puhtaampaa tulevaisuutta maapallolle, mutta kun hänelle kokouksen lopussa myös lahjoitettiin samanlainen ”Kuinka vanha olet 2050?” -t paita, vastaus paidan kysymykseen on yksiselitteinen. Hänkään ei vuotta 2050 näe, vaan tekee töitä tulevia sukupolvia ajatellen. Aikaa tällä työryhmällä on enemmän, sillä ensimmäinen päästövähennyskausi Kioton sopimuksessa päättyy vasta 2012 mutta pian on jo kiire.

Valitettavasti sessio alkoi tyypillisesti myöhässä ja loppui lyhyeen, molempien puheenjohtajien kun oli palattava vakavampiin töihin. Heitä seurasi lavalla neljä Tyynenmeren saarivaltioiden edustajaa ja yleisökin vaihtui monisatapäisestä nuorisolaumasta pariinkymmeneen lehtimieheen. Samalla vaihtui myös ääni kellossa.

Edustajat olivat silmämääräisesti samanikäisiä kuin Michael Cutajar ja John Ashe, eli isän ja isoisän rajamailla. Kun he alkoivat puhua ilmastonmuutoksesta, he eivät katsoneet ajassa eteenpäin vaan taaksepäin. Yleisölle kerrottiin tarinoita siitä, miten ne sileät hiekkarannat, joilla nämä miehet ovat pieninä leikkineet, eivät enää ole entisellään. Tilalla on myrskyjen ja aaltojen paljastamia juuria, äkkijyrkkiä pudotuksia siellä mistä irtain maa on huuhtoutunut mereen, asuntoja ja kyliä on jo jouduttu siirtämään rannikolta sisämaahan. Ja he eivät puhuneet uhkakuvista, jotka uhkaavat tulevaisuuden sukupolvia, vaan siitä mitä on jo tapahtunut ja mikä on arkipäivää kaikilla Tyynenmeren kansoilla.

Minulle tämä asetti heidän vaatimuksensa neuvotteluissa aivan uuteen valoon. Jos ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä alle kahteen asteeseen, se on länsimaissa suuri voitto. Tyynenmeren saaret vaativat rajaa 1,5 asteeseen, mutta he tietävät, että sekään ei välttämättä ole tarpeeksi pelastamaan heidän kotimaitaan. Unelmana olisi se, jos hiilidioksidipitoisuudet ilmakehässä saataisiin laskettua esiteolliselle tasolle, sillä 350ppm (miljoonasosaa) on liikaa. Teollistuneiden maiden yhteydessä 350 miljoonasosaa kuulostaa riemuvoitolta, sillä monet tähtäävät 450 tai 500 miljoonasosaan.

Tyynellämerellä ilmastonmuutoksessa ei ole kyse parista prosentista bruttokansantuotetta, siellä käydään kansakuntien selviämistaistelua. Asia on siellä hyvin tunnepitoinen. Vastaus kysymykseen kenen päästöjä pitäisi vähentää ja kuka ilmaston lämpenemisestä on vastuussa paljasti paljon. Sillä muuteman ympäripyöreän lauseen jälkeen lavalla ollut ammattipoliitikko pyysi anteeksi ja sanoi että hänen on parempi pitää suunsa kiinni, ennen kuin hän loukkaa ketään. Kaikki kyllä tietävät ketkä maailmassa hiilidioksidia eniten päästävät ja ketkä eivät ole päästöjään leikanneet.

Varmasti on viisas ratkaisu pitää suu supussa, sillä Tyynenmeren saarivaltioilla ei ole varaa hankaloittaa suhteitaan kehenkään. Sillä he kärsivät ilmastonmuutoksesta kaikkein eniten, eikä heillä ole vielä mitenkään riittävää sopimusta edes taloudellisesta avusta kaikkein kiireisimpien vaurioiden korjaamiseen tai välttämiseen. Tulvavallien rakentaminen ja kaupunkien suojaaminen eivät ole halpaa puuhaa ja puheista huolimatta teollistuneet maat eivät ole lyöneet rahoja tiskiin.

Kysymykset väestön uudelleen sijoittamisesta joko yhden valtion sisällä tai naapurivaltioihin ovat myös ajankohtaisia. Hallitukset tekevät niihin omia suunnitelmiaan, mutta haluavat pitää ne YK:n ilmastokokouksesta poissa. Sillä hetkellä, kun keskustelu kääntyy väestöjen uudelleen sijoittamiseen, puhutaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Se tarkoittaisi, että nämä hallitukset olisivat luovuttaneet taistelun ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Siihen ei vielä olla valmiita.

He haluavat saada pitävän, tehokkaan ja lainvoimaisen ilmastosopimuksen nyt Kööpenhaminassa. Eikä sitä haluta tulevia vaaleja ajatellen, ei edes tulevia sukupolvia ajatellen, vaan oma ja kansojensa päivittäinen selviytyminen on päällimmäinen syy. Toisilla on oikeasti kiire.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


− 4 = kolme

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>