1.jpg

Arktinen oskillaatio, sää ja ilmasto

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 5.1.-11.1.

Viime päivinä ja viikkoina on saatu pakkasta ja lunta. Talvinen sää on häirinnyt ihmisten arjen toimintoja Suomessa, ja suomalaisen valtamedian välittämien uutisten mukaan myös monin paikoin muualla Euroopassa sekä Kiinassa ja Yhdysvaltain eteläosissa Floridassa saakka.

Edellämainittujen alueiden talvisuudesta on kirjoitettu niin paljon ja muiden alueiden säätilasta niin vähän, että kokonaiskuva ei hahmotu lukijalle. Voisi luulla, että joka paikassa on tavallista kylmempää tai ainakin tavanomaiset kelit. Eivätkä ”talven pakkasennätysten” kiihottamat toimittajat useinkaan saa kakistettua ulos, että kyseessä ovat toistaiseksi olleet Suomessa(kin) vain tämän talven matalimmat lämpötilat. Maamme todellinen talven pakkasennätys (-51,5 °C) on vielä reippaasti yli kymmenen celsiusasteen päässä. ”Vaikka alkutalvi on tuntunut erityisen kylmältä viime vuosien leutoihin talviin verrattuna, ei kyseessä ole harvinaisen kylmä talvi”, muistuttaa Ilmatieteen laitos tiedotteessaan, ja jatkaa: ”Suomen kylmä alkutalvi johtuu vallinneista idänpuoleisista ilmavirtauksista, jotka ovat tuoneet kylmää ilmaa meille Siperiasta.”

Nuo kylmät ilmavirtaukset liittyvät ilmanpaine-erojen ilmiöön nimeltä arktinen oskillaatio, jonka vaikutus on havaittavissa pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä. Ilmatieteen laitoksen mukaan keskimääräistä kylmemmän sään alue ulottui nyt Itä-Aasiasta Euroopan yli Pohjois-Amerikan itä- ja eteläosiin samalla kun sää oli tavanomaista lämpimämpää esimerkiksi Alaskassa, Pohjois-Kanadassa, Grönlannissa, Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Arktisen alueen lämpimyyttä havainnollistava kartta (alla) on Yhdysvaltain National Snow and Ice Data Centerin viimeviikkoisesta Arctic Sea Ice News & Analysis -tiedotteesta, josta kirjoittivat ulkomailla WWF Climate Blog ja Climate Progress.

Kartta: Lämpötilan keskimääräinen poikkeama tavanomaisesta noin kilometrin korkeudella merenpinnasta joulukuussa 2009. Värisävyt vihreästä keltaisen kautta punaiseen ilmentävät keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Värisävyt sinisestä violettiin ilmentävät keskimääräistä matalampia lämpötiloja. NSIDC/NOAA/ESRL.

Myös NASA:n Earth Observatory julkaisi viime viikolla kartan, joka liittyy arktiseen oskillaatioon:

Kartta: Maanpinnan lämpötilan keskimääräinen poikkeama tavanomaisesta joulukuussa 2009. Punertavat värisävyt kuvastavat keskimääräistä korkeampia ja sinertävät värisävyt keskimääräistä matalampia lämpötiloja. © NASA Earth Observatory/Kevin Ward.

Entä mitä kuului eteläiselle pallonpuoliskolle samaan aikaan? Joulukuu 2009 oli keskimääräistä lämpimämpi melkein koko Australiassa. Ison-Britannian Met Officen maailmankartta joulukuun viimeiseltä viikolta antaa sekin samansuuntaista yleiskuvaa. Lämmintä on, muttei siellä missä suuri osa länsimaisesta mediasta toimii, huomauttaa Dot Earth -blogin Andrew C. Revkin, ympäristöjournalismin veteraani. Ja aina kun on vähänkin kylmää, joku saa päähänsä että maapallon ilmasto on muka lakannut lämpenemästä, tuskailee Met Officen Richard Betts BBC:n nettipalstalla. ”Sää ei ole sama asia kuin ilmasto, eikä yksittäinen tapahtuma ole sama asia kuin trendi. Onko tätä niin vaikea käsittää?” säestävät ilmastoepäilijöihin yhtä turhautuneet Leo Hickman ja George Monbiot The Guardianissa.

Lopuksi muita uutisia viime viikolta. Exeterin yliopiston tutkimuksessa on tehty ensimmäinen havainto siitä, että ilmastonmuutoksen vahingoittamat koralliriutat voivat kyetä toipumaan suojelualueilla, missä kalastusta on rajoitettu. Korallieläimet menestyvät paremmin siellä missä on kasvinsyöjäkaloja, jotka estävät niitä peittymästä makroleviin. Tutkimus tehtiin Bahamalla, ja se on julkaistu PlosONE-lehdessä.

Ilmaston lämpenemisen aiheuttama kasvukauden pidentyminen ei välttämättä lisääkään vuoristometsien kasvua. Syynä on talvella kertyvän lumipeitteen samanaikainen pieneneminen. Keväisen sulaveden vähyys heijastuu puihin vielä kesällä ja syksylläkin kuivuusstressinä, jota kesän sateetkaan eivät pysty kompensoimaan. Tämä havainto tehtiin Kalliovuorilla Yhdysvalloissa. Vuoristometsät ovat siellä tärkeitä muun muassa siksi, että ne muodostavat noin seitsemänkymmentä prosenttia maan länsiosien hiilinieluista. CIRES:n ja kumppaneiden tutkimus on julkaistu Global Change Biology -lehdessä.

Piikkinahkaisten osuutta valtamerten hiilinielussa on aliarvioitu merkittävästi, ja vaikka osuutta on edelleenkin pidettävä pienenä, se olisi kuitenkin syytä ottaa huomioon ilmastomalleissa. Southamptonin National Oceanography Centerin ja kumppaneiden tutkimus on julkaistu Ecological Society of American Ecological Monographs -lehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


− yksi = 6

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>