Jos nuolaisee liian aikaisin, voi tipahtaa

Teksti Veli Itäläinen

Venäjältä kuuluu hyviä uutisia, mutta osavoittoa ei aina kannata juhlia.

Perjantai toi uutiset voitosta, joka ei ollut ensimmäinen, mutta varmasti yksi makeimmista – Aleksei Gaskarov vapautettiin tutkintavaikeudesta oikeudenkäyntiä odottamaan. Toinen ”Himkin panttivangeista”, Maksim Solopov pääsi ainakin toistaiseksi vapauteen jo viime viikon maanantaina.

Aleksei kertoi että hän ei ollut kymmeneen päivään nähnyt taivasta ollenkaan, ja marssi suoraan vapauduttuaan Maksimin kanssa pienen Dozhd-televisiokanavan studioon antamaan tämän haastattelun. Aleksei on haastattelussa äärimmäisen skarppi – kauan on siitä joulukuun päivästä lähes kahdeksan vuotta sitten, kun tapasin yhdeksäsluokkalaisen nassikan eräässä Tšetšenian sodan vastaisessa mielenosoituksessa. 21-vuotiasta Maksimia taas Kommersantin tähtitoimittaja Oleg Kašin ehti täällä jo tuulettaa tulevaksi Venäjän politiikan vaikuttajaksi – ihan kun Venäjällä olisi jotain politiikkaa hallitsevan puolueen ulkopuolella.

Perjantaina olisi pitänyt tanssia intiaanitanssia, korkata shampanjapullo ja aloittaa viikonlopun mittainen biletysputki, mutta olin siinä pisteessä että makasin vain parketilla, kuuntelin kuulokkeista 90-luvun ääniä ja olin liian väsynyt menemään vain nukkumaan. Halusin asettua talvilevolle .

Mutta Moskovassa ei voi koskaan levätä silloinkaan kun pitäsi, koska kaikki tapahtumat vyöryvät eteenpäin pysähtymättä. Kaikilla mahdollisilla suunnilla on tapahtunut kahdessa viikossa niin paljon, että on vaikea saada rakennettua koherenttia kertomusta. Jätän siis aasinsiltojen keksimisen lukijalle.

Vapautus ennen oikeudenkäyntiä on Venäjällä erittäin hyvä merkki, koska rankaisukoneisto toimii kovin deterministisesti: jos tulet oikeudenkäyntiin vankilasta, lähes poikkeuksetta lähdet oikeudenkäynnistä myös takaisin sinne. Suurin osa oikeudenkäynneistä käydään ilman valamiehistöjä, ja kun päättämässä on pelkkä tuomari, vapauttavia päätöksiä on tilastojen mukaan alle prosentti. Tämä kertoo myös tärkeästä kulttuurisesta erosta Venäjän ja Suomen välillä – Suomessahan päin vastoin lautamiehet ovat yleensä ankarampia kuin tuomarit. Yleensä kaikille tuomitaan vähintään tutkintavankeudessa vietetty aika, jottei korvauksia tarpeettomasta vangitsemisista pitäisi maksaa.

Vielä ei kuitenkaan ole syytä hengähtää helpotuksesta. Varoittava esimerkki on Valentin Urusovin tapaus kaksi vuotta sitten.

Urusov oli kaivosmies Siperiassa, kaukaisessa Sahan tasavallassa (jota aikaisemmin kutsuttiin Jakutiaksi), jossa Venäjän valtion de-facto timanttimonopoli Alrosa louhii arviolta neljäsosan maailman timanteista. Yhtiön liiketoiminta on niin tuottoisaa, ettei se viime vuosikymmenellä edes keksinyt mihin Venäjällä voittonsa sijoittaa, minkä vuoksi yhtiöltä satoi seteleitä mm. Islantiin. Urusov yritti organisoida kaivoksessaan riippumattoman ammattiyhdistyksen, jonka takia hänet kidnapattiin kotoaan syyskuussa 2008, ensin poliisit uhkailivat häntä aseella, ja sitten ”löysivät” hänen kotoaan huumeita. Joulukuussa 2008 Urusov tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan huumausaineiden hallussapidosta, mutta pieni joukko ruohonjuuritason aktivisteja organisoi hänen puolestaan kampanjan, jonka osittaista ansiota oli että toukokuussa 2009 Sahan korkein oikeus kumosi Urusovin tuomion ja palautti sen alemmalle oikeusasteelle. Urusov tuli Moskovaan, jossa hän tapasi riippumattojen ammattiliittojen keskusjärjestön Sotprofin johtoa, joka lupasi hänelle neuvotella jonkinlaisen kulissientakaisen diilin Alrosan kanssa. Riippumattomilla ammattiliitoilla on Venäjällä useita kilpailevia keskusjärjestöjä, joskin niihin kaikkiin kuuluu yhteensä alle kymmenesosa järjestäytyneestä työvoimasta. Sotsprof on näistä vanhempia, se perustettiin aikanaan AFL-CIO:n tuella ja Yhdysvaltain ulkoministeriön siunauksella ”kommunismin vastaiseksi” ammattiliitoksi. Mitä ilmeisimmin Sotsprof kehotti Urusovia pitämään matalaa profiilia, joten hän katkaisi kaikki yhteytensä ruohonjuuritason aktivisteihin. Sotsprofin johtajien juonet menivät kuitenkin möngän puolelle: kesäkuussa 2009 Urusovin tuomio vahvistettiin ja siitä lähtien hän istuu tuomiotaan vankileirillä Siperiassa.

Urusovin tarinalla on kaksi opetusta. Ensiksikin, kannattaa valita kaverit oikein. Ja toiseksi, osavoitto valuu kokonaan hukkaan, jos erehtyy luulemaan sitä lopulliseksi. Tämän vuoksi ”Himkin panttivankien” tukijat aikovat järjestää uuden kansainvälisen toimintapäivän 12.-15. marraskuuta.

Tähän väliin aasinsilta, jonka kautta pääsen kertomaan että Novaja Gazetaa uhkaa sulkeminen. Jos Venäjällä rekisteröity tiedotusväline saa kaksi varoitusta ”ekstremististen artikkelien” julkaisemisesta, se voidaan sulkea. Novaja Gazeta sai varoituksen 31. maaliskuuta tänä vuonna Ilja Nikitovitšin tammikuisesta artikkelista ”Jengi, toimisto, puolue”, joka käsitteli äärinationalistista Russki Obraz -järjestöä, josta minä itse kirjoitin täällä. Novaja Gazetassa siteerattiin Russki Obrazin ohjelmaa, jossa muun muassa ajetaan kaikkien seka-avioliittojen kieltämistä. Maaliskuusta lähtien Novaja Gazeta on käynyt oikeutta mediaa vahtivan viraston Roskomnadzorin antamaa varoitusta vastaan. 17. lokakuuta lehti ilmoitti blogissaan, että varoitus jota erilaiset oikeusasteet jonkin aikaa palloittelivat toiselleen on jätetty voimaan Moskovan Taganskin tuomioistuimessa.

Miksi näin, miksi juuri nyt? Voi spekuloida vallanpitäjien salaliitosta Novaja Gazetan sulkemiseksi, mutta yhtä mahdollista on myös yksittäisten virkamiesten typeryys.

Novaja Gazeta aikoo toki valittaa korkeampiin oikeusasteisiin, mutta Taganskin tuomioistuimen päätös on ilman muuta huolestuttava. Miten kukaan voisi tietää natsien edustamasta vaarasta, jos heidän sanomisiaan ei edes saa siteerata mediassa? Suomessa tiedotusvälineet ennemminkin vaikenevat kuoliaaksi, minkä seurauksena esimerkiksi taannoinen kaasuisku Pride-kulkuetta vastaan tuli miltei kaikille yllätyksenä, vaikka Suomen uusnatsiliike on jo 20 vuoden ajan ollut kansainvälisessäkin mittakaavassa merkittävän kokoinen. Venäjän tiedotusvälineet menevät usein toiseen ääripäähän – natseja kutsutaan television keskusteluohjelmiin ja heidän johtajansa saavat esitellä näkemyksiään vapaasti lehtien sivuilla. Tammikuussa Ilja Nikitovitšin artikkelin rinnalla julkaistiin Russki Obrazin johtajan Ilja Gorjatševin laaja haastattelu. Liberaalien naivi usko dialogiin saa heidät joskus toimimaan hölmösti, mutta myös kunnioitan sitä, että suomalaisista tiedotusvälineistä poiketen Venäjällä usein oletetaan että lukija kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan.

Viimeisen aasinsillan kautta pääsen viikon loppukevennykseen – ”Himkin Pravdan” päätoimittaja Mihail Beketov on toipumassa. Elokuinen pessimistinen ennustukseni osoittautuikin vääräksi. Syksyllä 2008 Mihail Beketov hakattiin henkihieveriin, mahdollisesti Moskovan esikaupungin Himkin johdon korruptiota kritisoineiden kirjoitusten vuoksi. Toipuminen on kestänyt jo kaksi vuotta, mutta nyt Himkissä käsitellään jälleen kaupunginjohdon Beketovia vastaan nostaamia kunnianloukkaussyytteitä. Alunperin Beketovin etuja ajoi Stanislav Markelov, ja tämän kuuluisan puheen Stanislav piti juuri Beketovin pahoinpitelyn jälkeen järjestetyssä mielenosoituksessa. Beketovin pahoinpitely oli varmasti yksi keskeisimmistä Himkin metsäkonfliktin kärjistymiseen johtaneista syistä. Beketov, joka edelleenkin puhuu lähinnä vain erillisiä sanoja ja pystyy seisomaan vain muutamia sekunteja, ilmoitti kuitenkin että haluaa osallistua kaikkiin oikeuden istuntoihin. Ja tähän asti jääräpäinen Afganistanin sodan veteraani on lupauksensa pitänyt – toisin kuin Himkin kaupunginjohtaja Vladimir Streltšenko, joka luisti ensimmäisistä oikeudennistunnoista, ja joka on määrätty saapumaan jatkossa paikalle henkilökohtaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


seitsemän − = 4

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>