Afrikka ei lakkaa ihmetyttämästä

Teksti Kirsi Koivuporras

Maanosa on mielentäyttävä, rasittava, haastava & niin kiehtova.

Istun taas bussissa. Kesän kuumuus on iskenyt kaupunkiin voimalla. Takapenkillä istumme hikiset käsivarret vasten toisiamme, ympäröivän City Marketin melun lävistäminä.

Huolimatta vähän tukalasta olotilasta likistettynä kahden naisen väliin, olo on stressitön. Kun on taas jaksanut kantaa piinaavaa huolta työmäärästä, rahasta ja tulevaisuudesta, tulee päivä, kun on saanut sielunsa tasapainoon ja kalenterin järjestykseen. Tänään on sellainen päivä.

Nojaan vasten hiostavaa selkänojaa ja yritän sijoittaa itsenäni hetkeen. Tutuksi tulleet bussin sisäänheittäjät heiluttelevat lasin takaa. Kaikki tietävät jo, että mzungu on menossa Kabulongaan. Kahdeksan kuukautta olen asunut Lusakassa ja mitä enemmän aika kuluu sen enemmän ja vähemmän tiedän.

Mitä enemmän on sisällä asioissa, tuntee ihmisiä ympärillään, sen vaikeampaa on tarkkailla. Osallistujan on ainakin osittain luovuttaja tarkkailijan roolistaan. Koin olevani viisaampi, kun olin tarkkailija. Tai ehkä se oli vain helpompaa, tekoviisautta. Nyt näkökenttää hämmentää osaltaan oma turhautuminen siihen, että asiat työpaikallani eivät kauniisti sanottua mene ollenkaan niin kuin pitäisi.

En ole ainut turhautunut, mutta otan asian eri lailla kuin paikalliset. Heidän suhtautumisensa on päällisin puolin rauhallista, alistuvaa, kritiikki verhoillaan varoen, kahden kesken voidaan sanoa suorempaan. He eivät rimpuile, kysele ja kyseenalaista avoimesti niin kuin minä. Asiat otetaan niin kuin ne ovat, elämä valuu eteenpäin, päivästä toiseen selvitään.

Ihmiset ikään kuin odottavat tapahtuvaa. Kun tulevaisuus on tiedossa, aletaan hiljalleen toimia.

Kaikki eivät tosin tyydy odottamaan. Moni työntekijä on jo vaihtunut.

Mitä pidempään Afrikassa on, sen selkeämmin myös kulttuuriset erot tulevat esiin. Haluaisin ymmärtää paremmin, mutta mitä enemmän osallistun, sen enemmän tulen kysyneeksi, tahtomattani myös kyseenalaistaneeksi. Moni miksi on vailla vastauksia, koska niitä ei yksinkertaisesti voi noin vain selittää.

Päällimmäisenä on arkielämän ristiriita siitä, kuinka kaikki perustuu sosiaalisiin verkostoihin, ihmiset auttavat toisiaan, perhe pitää huolta omistaan. Ihmiset ovat ystävällisiä, ventovieraat ovat valmiita auttamaan, yhteisöllisyys näkyy jakamisena, jos sinulla on ruokaa, syöt yhdessä muiden kanssa.

Toisaalta taas ihmiset ovat valmiita huijaamaan, valehtelemaan ja menemään asian vierestä, minkä ehtivät, pelastamaan oman nahkansa, ottamaan rahaa sieltä, mistä sitä vain irtoaa. Tiedän monia, joiden toimeentulo perustuu kiristämiselle ja pummaamiselle. Kuinka yleistä kateus ja siitä johtuvat ristiriidat ovat. Kuinka niin moni sanoo, ettei luota kehenkään.

Kuinka ihmiset käyvät kirkossa joka sunnuntai, nojaavat Jumalaan, mutta uskovat noituuteen yhtä aikaa. Jos se ei ole Jumalan johdatusta, niin onnettomuus johtuu siitä, että joku on noitunut henkilön. Modernia pintaa raaputtamalla tiukassa istuvat perinteet nousevat esiin. Harvassa eivät ole ne, jotka vievät lapsensa edelleen mieluummin perinteiselle parantajalle kuin klinikalle.

Toisaalta se tekee tästä maanosasta niin kiehtovan. Se ei lakkaa ihmetyttämästä ja ihastuttamasta. Se pakottaa ja innostaa pohtimaan, katsomaan itseäänkin tarkemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


7 − = kolme

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>