Norjan verilöyly ei ole yksittäistapaus

Teksti Veli Itäläinen

Ja Venäjä ei ole toisella planeetalla.

9. helmikuuta vuonna 2004 8-vuotias Huršeda oli matkalla kotiin Jusupovskin puutarhan vieressä Pietarissa, isänsä Jusufin ja serkkunsa kanssa. He eivät kuitenkaan päässeet kotiin asti – radikaalit maahanmuuttokriitikot hakkasivat Huršedaa, isää ja serkkua ensin ketjuilla ja baseball-mailoilla, ja sitten puukottivat Huršadaa yksitoista kertaa. Isä ja serkku jäivät henkiin, Huršeda ei.

On vieläkin hämärän peitossa, kuka tappoi Huršedan. Virkavalta toimi tavalliseen tapaan – otti kiinni sattumanvaraisen joukkion kaupunginosan nuorisoa, joista hakattiin irti tunnustukset. Valamiehet kuitenkin vapauttivat heidät oikeudenkäynnissä vuonna 2006.

Dimitri Borovikovin, vuonna 2006 Pietarissa kiinnioton yhteydessä ammutun radikaalin maahanmuuttokriitikon virallinen kotiosoite oli samassa talossa, jossa Huršeda asui perheineen. Borovikovin toverin Aleksei Voevodinin, joka tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen 14. kesäkuuta tänä vuonna, huhutaan heittäneen Fontanka-jokeen verisen vasaran, jolla hän hakkasi Huršedan isää.

Kun Borovikovin ja Voevodin jengi otettiin kiinni vuoden 2006 aikana, he tunnustivat kaikki Pietarin alueen viime vuosikymmenen kohutuimmat rasistiset murhat, myös Huršedan. Näihin tunnustuksiin on kuitenkin syytä suhtautua epäillen – tunnustaminen on radikaalien maahanmuuttokriitikkojen harkittua taktiikkaa, joka mahdollistaa epäilyksen kääntämisen pois yhä vapaalla jalalla olevista tovereista.

Kirjoitan näitä rivejä, kun Norjan joukkomurhista on kulunut viikko ja kaksi päivää. Kolumnin ilmestyessä jokainen suomalainen on arvatenkin jo saanut asiasta tarpeekseen, mutta siitä huolimatta pari sanaa siitä, miltä kaikki näyttää Moskovasta käsin.

Norjan verilöyly vei seitsemänkymmentä seitsemän henkeä. Kokoluokka on sama, kun rasististen murhien määrä Venäjällä joka vuonna nollaluvun puolivälistä alkaen, Sova-keskuksen tilastojen mukaan. Esimerkiksi vuonna 2009, joka on viimeisin josta Sova on julkaissut yhteenvedon, Sova tilastoi 71 rasistista murhaa. Suurin osa näistä murhista on melko suunnitelmattomia, mutta veikkaisin että ehkä jopa kolmasosa on Borovikovin ja Voevodin jengin kaltaisten ryhmien toiminnan tulosta. Borovikovin ja Voevodin jengi tuomittiin kaiken kaikkiaan kahdeksasta murhasta, NSO-Severin (Kansallissosialistinen Yhteisö – Pohjoinen), jonka keskeiset aktivistit tuomittiin elinkautisiin heinäkuun puolessavälissä, tilillä on peräti 28 murhaa, ja varmasti ainakin muutama vastaavanlainen ryhmä on yhä vapaalla jalalla.

Tämä kapeana lorottava verivirta ei tietenkään herätä ihmisiä samaan tapaan kuin Norjan spektakulaarinen isku. Lisäksi uhrien valtaenemmistö on toisen tai kolmannen luokan ihmisiä, raskaata työtä tekeviä vierastyöläisiä kaukana kotoaan. Venäjällä, tai ainakaan kiireisessä Moskovassa ei myöskään ole aikaa kauaa murehtia: Metrostakin kukat siivotaan pois kolme päivää pommi-iskun jälkeen, ja elämä jatkuu entiseen malliin. Media ei mässäile aiheella kokonaista viikkoa suomalaiseen tyyliin.

Joskus ihmettelen, miksi järjestelmällinen maahanmuuttajakriittinen väkivalta ja murhaaminen ei ole johtanut Venäjällä sen suurempaan vastareaktioon. Ilmeisesti yhtenäisyyskulttuuri, käsitys yhteisistä asioista ja ongelmista, hautautui johonkin 1990-luvun markkina-uudistusten alle ja kuoli pois, kun kaikkien sota taistelu kaikkia vastaan alkoi. Toisaalta ison maan mittakaavavat on toinen, ja ehkäpä asia huolestuttaisi useampia, jos maahanmuuttajakriitikot murhaisivat vielä kymmenen kertaa nykyistä enemmän.

Ja kyllä Suomessakin eri ihmisten henki on eriarvoinen, ja joukkomurha yhdessä naapurimaassa koskettaa enemmän, kun joukkomurha toisessa naapurimaassa. Enpä muista Suomessa järjestetyn mielenosoituksia 385 kuolonuhria vaatineen Beslanin koulukaappauksen jälkeen, eikä sitäkään sen kummemmin paheksuta, että kaappauksen järjestäjien tärkein tiedotuskanava www.kavkazcenter.com on Suomessa asuvan ja vaikuttavan liikemiehen ylläpitämällä palvelimella.

Venäjä ei kuitenkaan ole eri planeetalla, ei edes eri mantereella. Huršeda kuoli kaupungissa, joka on lähempänä Helsinkiä kuin Jyväskylä. Lähes kaikki kulttuuri-ilmiöt kiesuksesta alkaen ovat tuleen Venäjälle aikaisemmin kuin Suomeen, ja useimmiten myös Venäjän kautta — ja eiköhän näin tule käymään myös yleisen välinpitämättömyyden ja radikaalin maahanmuuttokritiikin kanssa.

Länsimaisia toimittajia saapuu tekemään lehtijuttuja ja dokumentteja Venäjän äärioikeistosta noin kerran kuussa. Sieg Heil -tervehdykset ja natsiliput ovat siinä määrin mediaseksikkäitä, ettei heitä aina kiinnosta tarkempi asiaan perehtyminen. Mikä on sääli, koska se osoittaisi, kuinka moninainen Venäjän äärioikeisto on. Kansallissosialistien lisäksi löytyy ortodoksifundamentalisteja, myös kaikki mahdolliset ”kolmannen position” alasuuntaukset ovat edustettuina. Skinhead-vaatetuksesta on luovuttu aikoja sitten, uskonnollinen ja kansallinen identiteetti on usein jäänyt taka-alalle esimerkiksi kansallisuus- ja uskontorajat ylittävän ”White Power”-liikkeen retoriikassa.

Israelin ja LGBT-oikeuksien tukeminen Breivikin tapaan on Venäjän äärioikeiston parissa vielä hyvin harvinaista, mutta Norjan joukkomurhaajan laajempi ideologinen viitekehys, islamofobia, on merkittävä Venäjän hajanaista äärioikeistoa yhdistävä tekijä. Ja siinä missä vielä 15 vuotta sitten Kosovo oli vain serbialaisten ja venäläisten nationalistien ja ortodoksifundamentalistien taisteluhuuto, nyt Kosovosta on tulossa koko Euroopan islamofobien symboli. Yhdysvaltojen neoconien lanseeraama idea ”kulttuurimarxisteista” ”länsimaiden tuhon” pääarkkitehteina myös pomppaa Venäjällä esiin tämän tästä, eikä vain maahanmuuttokriitikkojen diskurssissa – pari vuotta sitten luin aiheesta artikkelin yhdestä johtavista muslimilehdistä.

Viime syksynä liberty.ru sivusto julkaisi vankilassa istuvan radikaalin maahanmuuttokriitikon Roman ”Zjuhel” Železnovin haastattelun, tunnetun radikaalin maahanmuuttokriittisen ns-wp.ru-sivuston perustaja istuu tällä hetkellä neljän vuoden tuomiota, jonka hän sai ammuttuaan mokuttajaa kumiluodilla. Haastattelussa Roman kuvailee itseään pikemminkin ”epäpoliittiseksi rasistiksi”, ja ”demokratian kannattajaksi” kuin kansallissosialistiksi. Breivikin, Tihonovin ja Železnovin sekalaista seurakuntaa voi toki kutsua äärioikeistoksi tai fasisteiksi, mutta todennäköisesti kaikki heistä kutsuisivat mielumin itseään maahanmuuttokriitikoiksi.

Viime vuosina Venäjän virkavalta ja radikaalit maahanmuuttajakriitikot tuntuvat saavuttaneen jonkinlaisen kauhun tasapainon, rasististen murhien määrä ei enää kasva, ja uusia soluja ilmaantuu samaa vauhtia kuin vanhoja passitetaan vankilaan. Valtaosaa väestöstä ongelma ei hetkauta lainkaan, mikä oikeastaan onkin normaali asian tila. Jos alkaa tosissaan miettimään kaikkea saastaa mitä maailmaan mahtuu, ei jää aikaa enää mihinkään muuhun. Antifasistien yhteiskunnallinen tehtävä on siis sama, kuin vessoja putsaavien Intian dalitien – he estävät paskaa valumasta koko kansan silmille, ja saavat tästä hyvästä osakseen kaikkien halveksunnan.

Kun radikaalien maahanmuuttokriitikoiden edesottamukset pääsevät uutisiin, ulvotaan ääriliikkeiden vaarasta – ja ääriliikkeisiin lasketaan heti myös näiden radikaalien maahanmuuttokriitikoiden radikaalit vastustajat. Norsunluutornissa istuville toivotan vain mahdollisimman pehmeää alastuloa, kun sen aika koittaa. Demokraattinen vuoropuhelu on hyvä periaate, mutta sillä on sille kuuluva aika ja paikka. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan Utöyan saarella sekä sokea luottamus virkavaltaa (tai sellaiseksi tekeytyvää) kohtaan, että yritykset käydä murhaajan kanssa demokraattista dialogia koituivat monen kuolemaksi.

Venäjällä ”ääriryhmät” otetaan hyvinkin vakavasti, niin vakavasti, että heitä jahtaamaan on perustettu ihan omat poliisivoimat. Tämän E-keskuksen eli ”Ekstremismin Vastatoiminnan Keskuksen” ja sen edeltäjän UBOPin edesottamuksista Fifissä onkin kirjoitettu jo useampaan otteeseen (katso blogit Taiteilijaelämää ja Stondis Nevassa, kana vitussa ja poliisiauto kumossa sekä Oksana Tšelyševan artikkeli Oppositioaktivisti surmattiin Moskovassa).

Toissa keväänä Petroskoissa nämä sedät hioivat erään kaverini hampaita kulmahiontakoneella, mutta eivät lopulta edes nostaneet häntä vastaan mitään syytteitä. Kaverini myöskin päätti olla nostamatta asiasta sen kummempaa meteliä. Muistakaa kuitenkin, että joka kerta kun mölisette ääriryhmistä ja vaaditte viranomaisilta päättäväisempiä toimia, huudatte silakampia hampaita kavereilleni. Onneksi Venäjällä tämän pitävät mielessä myös jotkut kansalaisjärjestöt, esimerkiksi rasistista väkivaltaa tilastoivan Sova-keskus monitoroi sivuillaan myös ekstremismin vastaisen lainsäädännön väärinkäyttämistä.

En muistuttanyt Huršadan sydäntäriipovasta kohtalosta syyllistääkseni lukijaa rauhallisessa Suomessa, tai vaatiakseni häntä vetoamaan johonkin tai lahjoittamaan rahaa johonkin. Sen sijaan halusin toistaa sen, mitä olen toistanut täällä Fifissä jo kahden vuoden ajan – radikaalit maahanmuuttokriitikot eivät ole henkisesti sairaita, heidän toimintansa on täysin harkittua ja rationaalista. Breivikin aktion jälkeen varmaan kymmenet bloggaajat myös Suomessa osoittivat saman itsestäänselvyyden – mielisairas ei ikinä tekisi mitään näin harkittua. Mutta tämä viesti ei päädy valtamediaan, ei mene perille, ei tunnu koskaan menevän – silloin kun iskun suunnittelija on “yksi meistä”, eikä parrakas arabi jossain kaukaisessa luolassa, kukaan ei yksinkertaisesti halua uskoa, että hän toimii sekä rationaalisesti että johdonmukaisesti.

Nastjan ja Stasin ampuja Nikita Tihonov sai elinkautisen tuomion, Ivan Hutorskoin todennäköinen murhaaja Aleksei Koršunov joutuu piileskelemään virkavaltaa lopun ikänsä. Maanalainen äärioikeisto on maksanut kovan hinnan kaikista kolmesta murhasta, mutta Venäjän antifasistinen liike ei vieläkään ole löytänyt yhdellekkään kolmesta heidän tasoistaan korvaajaa. Lähes kolme vuotta Stasin ja Nastjan murhan jälkeen tuntuu siltä, että radikaalit maahanmuuttokriitikot jäivät näistä iskuista voiton puolelle. Heidän liikkeensä on niin suuri, että yksittäiset toimijat ovat heille huomattavasti helpommin korvattavissa kuin antifasisteille. Venäjän virkavalta on tehnyt paljon radikaalien maahanmuuttokriitikkojen passittamiseksi vankilaan, mutta niin kauan kuin oikeutta käydään yksilöitä vastaan eikä kukaan puutu liikkeeseen kokonaisuutena, se kasvattaa jokaisen menetetyn pään tilalle kaksi uutta.

Ja tilanne on sama myös Pohjoismaissa, maahanmuuttokriittisen liikkeen radikaalisiiven väkivalta on maltillisille win-win tilanne, mitä tahansa he siitä sanovatkin. Jälkimmäinen voi halutessaan irtisanoutua ensimmäisestä kuinka paljon tahansa, se ei joudu murhatuista nuorista sosiaalidemokraattiaktivisteista minkäänlaiseen poliittiseen vastuuseen, vaikka korjaa kaiken hyödyn vastustapuolen veren vähenemisestä. Pari Breivikiä tai kymmenen Tihonovia lisää, niin kukkahattunuoriso on historiaa niin Norjassa kuin Venäjälläkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


kolme × 4 =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>