Aktivismi avartaa

Teksti Sonja Hyppänen

Altavastaajat säilyvät: alkuperäiskansat, metsät ja merten villielämä. Pulassa pohjoisessa, pulassa etelässä.

Viime viikot ovat kuluneet enemmän siviilivaatteissa tien päällä kuin työhaalareissa laivalla. Olen kiertänyt eri tapahtumissa ja kouluissa – kohdannut eri ympäristöongelmia ja niitä vastaan taistelevia upeita ihmisiä. Olen jutellut niin nuorten meripartiolaisten kanssa yläluokkaisella ja yksityisellä yläasteella, kuin istunut nuotiolla meille varainkeruumielessä metsäjuhlat järjestäneiden paljasjalkaisten metsähippien kanssa.

Olen kehitellyt päässäni hypoteesia siitä, että maasta, sen tavoista ja ihmisistä oppii eniten sen aktivistien ja heidän taisteluidensa kautta. Rahan tai yleisen hyvän nimissä toteutetut ympäristö- ja ihmisoikeusrikkomukset paljastavat jotain yhteiskunnan ja sen hallinnon prioriteeteista.

Wonthaggi on alle 7 000 asukkaan kaupunki reilun 100 kilometrin päässä Melbournesta, Australian kaakkoisrannikolla. Sinne on suunnitteilla maan suurin suolanpoistolaitos muuttamaan merivettä juomakelpoiseksi. Victorian osavaltion hallituksen mukaan laitos turvaisi vedensaannin kuivuuden aikaan, toisi lisää työpaikkoja alueella ja tekisi muutenkin hyvää bruttokansantuotteelle.

Hanketta vastustavan Watershed Victorian mukaan laitos on täysin tarpeeton. Sen tuottama vesi menisi esimerkiksi aseteollisuuden käyttöön eikä paikallisten vesilaseihin tai pyykinpesuun. Järjestön mukaan laitoksen hiilidioksidipäästöt ovat kestämättömiä ja sen käyttämät kemikaalit tulevat pilaamaan alueen meriveden vaarantaen näin rannikolla viihtyvien ryhävalaiden, etelänmustavalaiden ja pingviinien hengen.

Kävimme puhumassa järjestön valaanbongauskauden avajaisissa. Odotin tapaavani toisia nuoria aktivisteja, mutta yleisömme olikin lähinnä isovanhempieni ikäistä. Siinä missä me kerroimme kokemuksistamme harppuunalaivan keulan alla, Wonthaggin yhteisön aktiivit muistelivat, kuinka he blokkasivat rakennusrekkoja viime syksyllä: “Tyttäreni oli vierailulla ja soitti minulle laitokselle vievältä tieltä että nyt täällä on taas rekka, pitäisikös se pysäyttää? Totta kai, minä totesin ja niin me pystytimme teltan ja vaihdoimme aina vahtia”, itse neulottuun villapaitaan hukkuva isoäiti muistelee silmät säihkyen. “Yli 20 meistä pidätettiin”, harmaapartainen järjestön nokkamies mutisee vierestäni kulmiaan kurtistellen.

Laivalla elämisen kauneus ja kauheus piilee sen liikkuvuudessa. Maisemat vaihtuvat mutta altavastaajat säilyvät. Alkuperäiskansat, vanhat metsät ja merten villielämä. Pulassa pohjoisessa ja pulassa etelässä. Uusiseelantilainen kansitoverini suunnittelee paikallista tukimielenosoitusta vankilaan joutuville maori-aktivistitutuilleen. (Operation 8 -dokumentti aiheesta on ansiokas, kunnianhimoisesta pituudesta huolimatta.) Bob Barkerin miehistö osoittaa solidaarisuutta Tasmanian metsien hakkuita pysäyttäville aktivisteille, ja me autamme Brigitte Bardot -alusta valmistautumaan pian alkavaan hainsuojelukampanjaan. Kapteenimme Paul Watson on yhä vangittuna Saksassa.

Steve Irwin pysyy Melbournen Williamstownissa näillä näkymin ainakin elokuulle. Tässä jälleen kuukauden työnäyte miehistöltämme. Sateet ovat seuranamme yhä useammin, joten parhaat maalauskelit ovat ohi. Australian talven ajaksi meillä on takataskussa paljon laivan sisällä tapahtuvaa kunnostustyötä. Alimman kannen hyttien katot ovat jo saaneet uudet eristeet. Seuraavaksi ovat vuorossa lattiat. Etelämantereella jääkaapeiksi muuttuvat hytit ovat nyt vain viluinen muisto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>