juliste_tt_web

Tesoman Taidehalli 5.9.2015-15.10.2015 // Pirkanmaan 6. Triennaali

Tesoman Taidehalli
5.9.-15.10.2015
Pirkanmaan 6. Triennaali

Tesoman Taidehalli – Hinni Huttunen, Laura Impola, Mirja Kurri, Laura Laukkanen, Jemina Lindholm, Emmi Nieminen ja Ismo Torvinen

Tesoman Taidehalli on syksyllä 2014 perustettu seitsemän kuvataiteilijan kollektiivi, työhuone sekä tapahtumapaikka Tampereen Tesomalla. Meitä yhdistävät DIY-henki, lähiöromantiikka, liukuvat työajat ja hikuilu.

Tesoman Taidehalli osallistuu Pirkanmaan 6. Triennaaliin näyttelykokonaisuudella, jonka teokset tutkivat suomalaisten lähiöiden syntyä, perheiden ja kotien identiteettejä, yksityisiä ja julkisia tiloja, maahanmuuttoa sekä elämänhallintaa. Työskentelemme seitsemän eri tekniikan keinoin: teemme installaatioita, videoita, julkisiin tiloihin aikaan sidottuja ja hetkellisiä teoksia, piirrämme, koodaamme ja animoimme. Kaikkea toimintaamme kuvaa ryhmätyöskentelyssä tiivistyvä energia, jota on minkään muun voiman vaikea ylittää.

Tervetuloa Tesoman Taidehallin Pirkanmaan 6. Triennaalin näyttelyn avajaisiin perjantaina 4.9.2015 klo 18-20. Avajaisissa juhlitaan myös Tesoman Taidehallin taiteilijoista muodostuvan työryhmän 3DIME-verkkogallerian avajaisia. 3DIME:ssa avataan taiteilijapari Riina Palmqvistin ja Maria Westin yhteisnäyttely. Pirkanmaan 6. Triennaalin viralliset Tesoman avajaiset järjestetään Tesoman kirjastolla lauantaina 12.9.2015 klo 13.

Tesoman Taidehallissa järjestetään lauantaina 26.9.2015 klo 12-16 Suburban Art Run – Taiteilijavetoiset yhteisöt lähiössä -seminaari. Tapahtumaan osallistuu valtakunnan laajuisesti kulttuuri- ja taidekentän toimijoita, joille tärkeää on paikallisuus ja toiminnan omaehtoisuus. Osallistujat julkaistaan nettisivuillamme syyskuun alussa. Tapahtuma on ilmainen.

Tesoman Taidehalli verkossa:

www.tesomantaidehalli.fi
www.facebook.com/tesomantaidehalli

 

Näyttelyä tukemassa:
http://www.coloria.fi/
http://kauppa.ruohonjuuri.fi/
http://www.m-toy.net/
http://pressure.fi/
https://www.s-kanava.fi/web/pirkanmaa/etusivu
http://www.suklaatila.fi/
http://www.teiskonviini.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>